5. marraskuuta 2014

Korsi ja kelo

Minulle oli heti selvää minkä neuleen laitan ensimmäisenä puikoille Eiran langat-lehdestä. Langan valinta oli turhan pitkä prosessi kuten myös aloittaminen. Aikansa se otti, mutta hitaasti hyvää tulee ja niinpä taitavan Sannan Korsi-kämmekkäät viimein valmistuivat.


Ohje: Korsi by Sanna Römpötti
Eiran langat 1/2014
Lanka: Knitlob's Lair Väinämöinen, väri kelo 32 g
Puikot: 2½ mm sukkapuikot
Ravelryssa: Korsi

 
Korsi-kämmekkäiden ohje on helppo, palmikkokuvio on aivan ihana ja lankavalintakin osui nappiin. Aion ehdottomasti tehdä nämä uudelleen. Seuraavat jostain ihanan värikkäästä langasta ja itselle. Nämäkin piti olla itselle, mutta kohtalo puuttui peliin.
 
Viikonloppuna mieheni sisko saapui kylään juhlimaan meidän jo kolmevuotiaaksi ehtinyttä nuorimmaista tytärtä. Siskolta olivat kädenlämmittimet unohtuneet kotiin ja koska hän ei ollut vielä saanut syntymäpäivälahjaansa lahjoitin nämä sitten hänelle. Hyvä mieli molemmilla ja kuvatkin saatiin aikaiseksi, vaikka itse hääräsinkin keittössä.