20. syyskuuta 2013

Tehokas lomapäivä

Bloggaaminen on ollut hieman tehotonta. Keväällä tosiaan jotain valmistui, mutta... Kamerasta alkaa akku vetää viimeisiä, siitä tuntuu aina olevan akku loppu. Tai kuvausassistentti ei ollut yhteistyökykyinen. Tai koko kahden tunnin päikkäriaika meni aamupäivän sotkujen siivoamiseen, ruuanlaittoon, tiskikoneen täyttämiseen/tyhjentämiseen, pyykkirumban hoitamiseen... Tai itse bloggaaja ei vain jaksanut/muistanut kuvien ottamista ennen kuin oli liian hämärää ja eihän sitä voi laittaa huonoja kuvia, kun kerran valoa on päivisin tarjolla tunti tolkulla.

Nyt kun koitti syksy ja valon määrä vähenee päivittäin, onkin hyvin aikaa ottaa kuvia. Olen palannut palkkatöihin ja nyt täällä kotona ei todellakaan ehdi tehdä mitään. Paitsi jos pitää tehokkaan lomapäivän ja laittaa oikein kunnolla tuulemaan. Paikat on siistitty, pesukoneet pyörivät ja samalla pistin kamerankin laulamaan.  Nyt voi bloginkin päivittää.

Jostain on aloitettava. Aloitetaan purkutuomion saaneesta piposta. Viime kesänä tein kyh-työnä I Heart Cables-myssyn vanhemmalle tytölle. Sitä ei käytetty kertaakaan, sillä resori oli liian löysä ja se ei pysynyt hyvin päässä. Tein itselleni Brambles-myssyn viime talvena ja tytär piti siitä, joten purin tuon I Heart Cablesin ja tein Bramblesin tilalle. 


Ohje: Brambles Beret by Amanda Muscha
Lanka: Cascade 220 heathers, peony pink 67 g
Koko: koossa medium
Puikot: 3 ja 4 mm
Ravelryssa: Brambles II


Keväällä samainen tytär toivoi huivia, joka ei kutita. Koska raitahuivia ei saanut tehdä, laitoin puikoille Damaskin. Olen tehnyt Damaskin kerran aiemmin ja se tuntui silloin olevan äärettömän työläs ja sen tekeminen keskitin todella kauan. Toki silloin ongelma oli kyllä täysin itsessä ja silloisessa olotilassa. Halusin kokeilla ohjetta uudelleen ja sepä ei ollutkaan vaikea tai monimutkainen vaan valmistui suhteellisen joutuisasti. Ja innoissani tein toisenkin heti perään, mutta se huivi meni lahjaksi ja nappasin muutaman kuvan nopeasti ennen lahjomista eikä kuvia tunnu löytyvän mistään. Täytyy pistää mies töihin, sillä luultavimmin ne löytyvät hänen koneeltaan.Tytär tykkää piposta ja huivista ja sehän on vain hyvä juttu. Hieman on huivi ehkä pröystäilevä viisivuotiaalle, mutta kehtaapa kuljettaa turuilla ja toreilla. Itse tehtyjä molemmat :D

Ohje: Damask by Kitman Figueroa (linkki vie ravelryyn)
Lanka: Katia Brisa, liila 140 g
Koko: small
Puikot: 4 mm pitsi-Addit 80 cm
Ravelryssa: Damask II


19 kommenttia:

  1. kauniita liiloja! kyllä täällä blogia seuraillaan vaikka tahti harveneekin. sama se on ollut omankin blogin kanssa, vaikkakin ihan eri syistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka! Ja hyvä tietää, että joku seuraa ;)

      Minä en kesällä ehtinyt blogata tai edes seurata muiden tekemisiä, nyt olen yrittänyt vähän kiriä lukemattomia kiinni. Kauhea työ :D

      Poista
  2. Oi, mitä ihania tyttöjen juttuja! Kertakaikkisen hurmaavia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! Toivottavasti nämä nyt oikeasti pääsevät käyttöön, tällä meidän neidillä on aina kova tarve johonkin, mutta käyttöaste jää aina hieman huonoksi... :D Mutta se sallittakoot, on ne niin söpöjä päällä sitten kuitenkin vaikka harvoin käyttääkin :)

      Poista
  3. Juu tehokas olet ollut =) Kauniita neuleita! Molemmat on mulla vielä noista tekemättä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä vähän yritin ;) Kiitos kovasti, molemmat on kivoja malleja, joten tee ihmeessä. Varsinkin tuo brambles saa multa kehuja ja lankaahan en tuossa edes muistanut kehua, mutta tuo cascade 220 on kyllä mainio lanka!

      Poista
  4. Tutulle kuulostaa äitibloggaajan ongelmat :). Mullakin olis esittelemättä heinäkuussa valmistunut neuletakki (kuvat on otettu muistaakseni elokuussa)...

    Mutta tää pipo on ihana! Samoin huivi - kyllä neidin kelpaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, no hyvä että muillakin on samanlaista :D Mutta kiitos kovasti, kyllä neidin tosiaan kelpaa :D

      Poista
  5. Siis tuohan on just ihana huivi 5-vuotiaalle! Mie tehen kyllä kans omalle neitokaiselle kolmiopitsihuivin neljän vuen päästä. ;o) Ihana. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö, sopii kyllä neidille hyvin :D Se on paras laittaa vähintään suunnitelma asteelle, jos aikoo saada valmista viiden vuoden sisään :) Kiitos! <3

      Poista
  6. Pitäähän viisivuotiaallakin olla vähän jotain jolla pröystäillä ;D Suloisia neuleita!

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana huivi ja just hyvä viisivuotiaalle! :D

    VastaaPoista
  8. Sievä setti! Tuo myssyn ohje pitää pistää muistiin, näyttää niin kivanmalliselta.

    VastaaPoista

kiva kun kommentoit :)