29. heinäkuuta 2014

Pienet balleriinat

Kuinka oletettavaa on, että kun neuloo siskolle tossuja niin ympärillä touhuavat pikkutytöt huomaavat ne ja haluavat samanlaiset? Hyvinkin luultavasti. Ensin ilmoitti vanhempi, että haluaa samanlaiset. Kun ne tossut olivat valmiit, hermostui pienempi. Hänelle myös! 



Eihän noissa kauaa mennyt, mutta ei niitä minuuteissa neulota kuitenkaan. Kun yritin pitää pakollisia taukoja niin johan kannettiin puikkoja takaisin käsiini. Ei tapahdu kyllä usein tuollaista ainakaan meillä! Useimmiten vielä niin että puikko oli irti ja silmukoita tippunut. Onneksi valmista tuli ja kaikki saivat mielenrauhan. 



Ohje: 5 lehden tossut ja 3 lehden tossut
ohje löytyy Voihan villasukka! ryhmästä facebookissa
Lanka: Regia uni 4-ply, vaaleanpunainen 
Schoppel-Wolle Admiral, vaaleanpunainen
Puikot: 2½ mm
Koko: noin 30 ja 23
Ravelryssa: Balleriinat
 


Isommat ovat koossa noin 30 ja sopivat tuli. Tein saman ohjeen mukaan kuin aikuisten, mutta 48 silmukalla ja ohuesta sukkalangasta 2½ mm puikoilla. Pienemmistä tuli inan liian pienet meidän lähes kolmivuotiaalle, mutta häntähän asia ei haittaa yhtään. Voi villasukka!-ryhmästä löytyi ohje myös lapsen tossuille, mutta ohjeessa oli paksu lanka, jota en halunnut käyttää. Niinpä tein oman säädön ohjeesta 36 silmukalla ja kolmella lehtikuviolla. Vaikka tulikin hieman jämptit niin voi että ovat söpöt!

15 kommenttia:

  1. Voi apua, kuinka hurmaavia pieniä ballerina-tossuja! Ei ihme, että tytöt halusivat tuollaiset itselleen ja vielä nopeasti, eikä hellekään varmaan lainkaan vähennä tossujen käyttöä. Ihanat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö! Helle ei todellakaan hillinnyt näiden käyttöä :) Näillä voi tanssia kevyesti balettia helteistä huolimatta :D

      Poista
  2. Ovatpa somaset! Kyllä pienten balleriinojen nyt kelpaa tanssahdella. :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä on hempeät tossut. Just ihanat pienille tytöille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikilla pienillä tytöillä pitäisi olla tällaiset!

      Poista
  4. Hyvät hyssykät miten söpöjä pikkutossuja ja -jalkoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat onnistuivat kyllä hyvin, sillä niin söpöiltä nuo jalat näyttävät äidinkin mielestä :D Vaikka siis on ne ihan luonnossakin söpöt :D

      Poista
  5. Voi ei, miten söpöjä! En kestä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy yrittää parhaansa! :D On ne kyllä munkin mielestä niin suloiset :D

      Poista
  6. Aivan ylisulosia pikkuballeriinajalkoja.

    Mua nauratti, meillä ollu jonku lapsen projektin kans ihan samalla tavalla. Istu koko ajan vieressä ja hoputti, mikset sä neulo nopiampaa. Taukoja ei saanu pittää jne. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Meillä oli kyllä ihan mahdoton meno tuon valvomisen kanssa. Onneksi tuli ilta vastaan ja hänen piti mennä nukkumaan niin sain "rauhassa" neuloa, kunhan aamulla olisi valmista kun neiti herää :D

      Poista
  7. Iiik, miten söpöjä tossukoita. Kunnon prinsessameininkiä! :D

    VastaaPoista

kiva kun kommentoit :)