21. syyskuuta 2010

Kerällä

 
Kuten kuvasta voi päätellä, on joku saanut kerijälaitteen lahjaksi... Lankaa on keritty kilpaa tyttären kanssa ja voi kun nuo kerät onkin ihania! Eihän tässä uutta lankaa enää tarvitsekaan, kun omasta varastosta löytyy kaikkea kivaa ja ne saa uudenhohtaviksi laittamalla kerälle!



Mutta sain minä uutta lankaakin. Ihanaista BC Garnin Silkbloom Finoa, se on silkkiä ja merinoa ihanan säihkyvällä kerällä. Ja tuntuu ettei näitä raaski käyttää sitten millään. Silittelylankoja. Niin sitä lankaa vaan kertyy. Aloitin lankalakon uudelleen ja viime viikko meni jo ilman lankaa. Tosin lakko saa heti kolauksen, sillä joudun ostamaan sopivaa lankaa ystävän häihin suunnittelemaani huiviin. Tosin se lanka ostetaan lahjakortilla, jonka myös sain syntymäpäivälahjaksi, joten sääntöjä ei rikota. Nyt pitäisi vain löytää malli ja lanka sekä päättää väri, joka sointuu sininen pukuni kanssa.


Itseäni muistin kahdella neulekirjalla: New England Knits ja Brave New Knits. Molemmissa kirjoissa on ihania ohjeita ja muutama, jonka varmasti teen. Kunhan jostain löytyisi aikaa. Syksyn syntymäpäiväsato on melkein valmis, joten ehdin neuloa välillä itsellekin... Paitsi että kohta on joulu ja uusi veljenpoika syntyi viime viikolla. Niin ja sukkasato, ensimmäinen pari on ihanjustmelkein valmis. Vielä pitäisi se viimeinen pinnistys saada aikaiseksi. Kyllä ne tälle kuulle vielä saadaan kirjattua.

11 kommenttia:

  1. Ai vitsit, oot onnistunut saamaan petroolia Silkbloomia! Ihan sitä varten menin käsityömessuille, mutta väri oli loppunut kokonaan, piti miettiä siis värivalinta uusiksi :)

    Kerijälaite vaikuttaa kätevältä.

    VastaaPoista
  2. New England knits kiinnostaisi itseänikin. Siinä vaikuttaisi olevan aika monta neuletta, jotka voisin tehdä itselle. Toisaalta mulla on toteuttamattomia neuleohjeita jonossa ties kuinka paljon, joten ehkä tuo ei ole vielä ajankohtainen hankinta :D

    Kerijälaite olisi aika ihana laite. Käsinkeriminen on aika rasittavaa touhua, kun lankametrejä vyyhdillä on lähemmäs tuhat tai ylikin...

    VastaaPoista
  3. Hitsi kun ihana lukea, että on muitakin lankahamstereita :) Lankaa olis tilanpuutteeseen asti ja silti... mitä meninkään tekemään?? No ostamaan lisää lankaa :) Miten lankalakon sais pitämään? Ihan mahdotonta. Kauniita lankoja!

    VastaaPoista
  4. Ihanilta langoilta näyttää! Mä sain mukavan loven lankavarastooni, kun lahjoitin kaikki jo kyllästymiseen asti pyörineet lankavanhukset eräälle tuttavalle, joka neuloo hyväntekeväisyyskohteisiin.

    VastaaPoista
  5. Mie silittelin tuota Silkbloomia messuilla viikonloppuna, oli se ihanaa... Mistä tilasit tuon Brave New Knitsin? Mitä maksoi?

    VastaaPoista
  6. Outi: Sanopa muuta, petroolia :D Mä en tiedä jos ikinä raaskin neuloa tuosta mitään, se on niin ihanan väristä ja kiiltää niin kivasti, voi tätä harakan elämää :D Mutta oli se sunkin lanka ihanan väristä! Ja kerijälaite, se on kätevä!

    Tess: NEK on kiva kirja, ihania neuleita. Ei munkaan pitäis näitä hankkia mutta jotenkin ne aina vaan kolahtaa postilaatikkoon. Oma jono on myös ties miten pitkä... Kerijälaite on ihana! Mies ihmetteli, että mihin sitä tarvitaan kun käsinkin voit keriä, mutta on se vaan ihan eri neuloa tuollaisilta keriltä... :D

    Hepuli: No sanos muuta, syyllisyyttä vähän lieventää, kun tietää, että kyllä ne muutkin ostelee lankoja :D Mä voisin käydä lankakaupassa vaikka joka päivä, mutta aika ei riitä onneks siihen, niin kuin ei niiden lankojen neulomiseenkaan :D

    Ellimelli: Ihania ne onkin :D Mä aloitin lahjoittamalla mun akryyleja lapsen hoitopaikkaan. Neljän lapsen hoitopaikka sai säkillisen akryylilankoja :D enempää en kehdannut viedä :) Ehkä mä jatkan tuolla sun linjalla seuraavaks, tosin ensin täytyy sulatella eroa näistä mun langoista. Ei niistä ihan niin vain luovuta, tuo akryylilankojenkin luovuttaminen vaati henkisesti ties montako kuukautta...

    Emma: Toi on oikeesti niin ihana lanka, että en tiedä uskaltaako siitä ikinä neuloa mitään...? Tosin tälläset pitäis just käyttää pois ettei jää nurkkiin lojumaan. Siis niiden aiempien ihkulankojen kavereiksi...

    Tilasin BNK:n Book Depositorysta ja maksoin siitä ennakkotilaajana 13.34 €. Ihan kiva kirja ja kivoja malleja, mutta ehkä vähän jotain vielä ihmeelliseempää olisin siltä uskaltanut odottaa. Mä oisin halunnut, että siinä ois ollut edes yks sellanen hengensalpauttava malli, joka on ihan pakko neuloa ja heti. Tai no olihan siinä tuo myssy... :D Mutta kiva kirja ja kaikilla on oma makunsa, ei muhun oo luottamista :D

    VastaaPoista
  7. Kyselit mun Silkbloom-projektista ja vastaan sulle tänne, kun siitä tulee lahja siskolle, ja se aina välillä käy lueskelemassa mun blogia :) Eli sain lankojen mukana Titityyltä BC Garnin ohjeen huivikaulukselliseen liiviin, ja sitä aloin kutoa. Vähän kyllä hirvitti ostaa 6 kerää tuota lankaa, kun eihän se mitään halpaa ollut!

    VastaaPoista
  8. Outi: Kiitos kun näit vaivaa vastata! :D Kyllä saa sun sisko ihanan lahjan :D Eikä tuo kyllä kauhean edullista ole, ihan villatakkia en tosta lähtis tekemään. Mutta mä mietin, varmaan päädyn johonkin huiviin, kuten tavallista :D

    VastaaPoista
  9. Minäkin olin alusssa aivan innoissani kerijälaitteesta ja onhan se tosi kiva vekotin vieläkin. Jotenkin olen silti nykyään iloinen aina kun ostaan valmiiksi kerittyä lankaa ;)

    nimim. lukemattomia kerimistä odottavia vyyhtejä laatikossa

    VastaaPoista
  10. No mutta, eihän mistään IHANISTA langoista voi luopua :-). Vain niistä, jotka olemassa olollaan suorastaan ärsyttää.

    VastaaPoista
  11. helena: Näinhän tuossa luultavasti käy, mutta on se ainakin näin alussa ihan hurjan hauskaa touhua tuo keriminen. Ja nuo kerät, ne on niin suloisia :D

    Ellimelli: Mutta kun melkein kaikki mun langat on ihania! Siitähän tässä onkin kyse, mä en oikein haluis luopua mistään... ja haalin vaan lisää...:D Ja mä en ärsyynny langasta oikeastaan koskaan...

    VastaaPoista

kiva kun kommentoit :)