29. toukokuuta 2012

Juusot

Blogin ja Ravelryn päivittäminen on keväällä jäänyt harmillisesti toiseksi. Nyt päivitysaikaa pitäisi jostain löytyä, sillä päätin myös tänä vuonna osallistua KYHiin. Lähden siitä, että ensin neulon sitten raportoin. Ja neulon jotain pientä vaan... Niinpä niin. Päätin, että teen vain pientä ja nopeaa, mutta kas kun se kyh-lista muodostuu jälleen kerran pienistä lasten villapaidoista ja -takeista. Ja lisään sinne kuitenkin jonkin huivin. Ja ties mitä.

Mutta asiaan. Sukkia on valmistunut viime aikoina muutamat ja tässä ensimmäiset. Hopeasäikeen sukkalanka osoittautui jälleen ihanaksi tuttavuudeksi. Tässä vyyhdissä nimeltään Juuso oli aivan ihanat sävyt ja mitäpä siitä saisi aikaiseksi kuin ihanat sukat. Ja kuten aiempikin hopeasäie, nämäkin jäävät lämmittämään omia jalkoja.


Ohje: perussukka 72 s
Lanka: Hopeasäie sukka, väri Juuso 81 g
Puikot: 2.25 mm
Ravelryssa: Juusot



Neuloin näiden kanssa ensimmäistä kertaa HiyaHiyan puikoilla ja ihan kivalta tuntuivat käsissä. Ravelry tiesi kertoa, että nämä on aloitettu ensin mallina Mojo ja sitten vaihdettu perussukkaan. Tuo Mojo ei sitten tuntunutkaan edistyvän ja halusin kuitenkin neuloa tätä lankaa niin purin resoriin saakka ja jatkoin sileänä. Joskus se on kiva neuloa ihan sileää, varsinkin kun lanka on ihana. 

9 kommenttia:

  1. Mä täällä arvon, että lähtiskö mukaan hulluttelemaan vai ei... Jos ottaisi omaksi kesätavoitteeksi saattaa kaikki keskeneräiset työt loppuun?

    VastaaPoista
  2. Kauniit perussukat.

    Ai että KYHiin kannattaisi tehdä listakin oikein? Minä ensikertalaisena meinasin mennä ihan fiiliksen mukaan :).

    VastaaPoista
  3. No, onpa niin ihanat!
    Mistä moista lankaa saa? Minulle uusi tuttavuus.

    VastaaPoista
  4. Miekin täällä kirjoittelen KYH-listaa, siinä on jo kaksi huivia ja pari takkia ^^ Kauniin utuinen väri langassa!

    VastaaPoista
  5. Ihanan väriset sukat, kelepais mullekki. Mä oon rustannu kans kyh-listaa ja tuntuu että siinä on jo liikaa isoja töitä... tuskin saan niitä tehtyä, mutta hullutellaan sitten. :)

    VastaaPoista
  6. On kyllä herkullisen näköinen lanka! Itsekin tykkään tehdä perussukkiin tuon resorin nilkkaan. Se tuo jotenkin ryhtiä. :)

    VastaaPoista
  7. Söpöt Juusot ja hauskat kuvat! Perussukka on ihan paras :)

    VastaaPoista
  8. Olen niin harmittavan hidas kutomaan, että turha edes haaveillä KYH:iin osallistumisesta. Seuraan sitten innolla muiden tuotoksia :) . Tosi kivat Juusot, lanka oli ihan loistovalinta perussukkiin.

    VastaaPoista
  9. Ellimelli: taisit sitten lähteä? :D Huomasin nimesi listalla. Toivottavasti ei nyt tuu kovin montaa keskeneräistä lisää :D

    Maikki: kiitos :D No mä en nyt sitten tehnyt ekaa kertaa listaa lainkaan ja ei tunnu edistyvän. Joka päivä panikoin, että mitä sitä tänään keksii aloittaa :D

    KahviKaneli: kiitos :D Etsystä näitä ihanuuksia saa :D http://www.etsy.com/shop/hopeasaie

    Emma: tuo lanka on ihana! Mä en tehnyt listaa ja nyt kaduttaa. Nyt tuntuu etten ehdi saamaan mitään aikaiseksi :D

    Näppi: kiitos :D Voi kun oisin sen listan tehnyt :D Tuntuu että taas teen vaan isoja juttuja...

    Neulisti: eikö ookin :D Tuota resoria nilkoissa oon nyt lähi aikoina käyttänyt ja täytyy sanoa, että toimii.

    Sanna: kiitos! :D Perussukka on todellakin paras :D

    Heidi: Jos sä tekisit vaan ihan pieniä :D No ei tää on kyllä vähän hullua touhua, mutta näin tulee kesälläkin neulottua :D Ja kiitos :D

    VastaaPoista

kiva kun kommentoit :)