30. heinäkuuta 2012

Little Miss Ivanhoe ja nurinaa napeista

Esittely vuorossa se toinen neuletakki. Tämä menee käyttöön omalle pikkuisemmalle neidille, kunhan kasvaa. Kasvuvaraa tästä löytyy kyllä riittävästi.

Ravelrysta löytyi tähänkin malliin helpottavia säätöjä. Mallikuviossa on kuudesta kerroksesta peräti kolme nurjaa ja eihän nyt sellaista kestä kukaan. Joku näppärä oli sitten laskenut, että jos aloittaa yhdellä nurjalla kerroksella, säästää ne kaksi ja saa posottaa ne sitten oikeaa. Oikein näppärää. Paitsi että minun takin kuvio ei sitten ikinä näyttänyt oikealta puolelta samalta kuin muiden. Toki sen olisi voinut kääntää, mutta kun en mä haluu.


Ohje: Little Ivanhoe by Lena Gjerald
Lanka:Sandnes Garn Mini Duett keltainen 143 g
Puikot: 2.75 mm ja 3 mm
Muuta: 6 kissanappia
Koko: noin yksivuotias


Hihat taas oli sitten yhtä pohtimista, sillä ne olisikin pitänyt neuloa alkuperäisen ohjeen mukaan, mutta niistä tuli aivan erilaiset kuin muusta takista. Purin alun ja neuloin sitten tuota muokattua mallikertaa näihinkin mutta muokkasin sen vielä kerran neulottavaksi pyörönä. Pysyikö joku kärryillä? Ei se mitään en minäkään. Kovin oli vaikeaa neuloa takkia, jossa on näinkin yksinkertainen kuvio. Rentouttavaa kesäloma neulomista.



Ja sitten vähän nurinaa. Napit on tällä kertaa hieman erilaiset ja ihan kaupasta haetut tätä takkia varten. Omasta varastosta kun ei löytynyt sopivia. Hain nämä nimeltä mainitsemattomasta nappi-ja-sälä-kaupasta Turusta. Kyseessä on kauppa, jossa saa erittäin huonoa ja hapanta palvelua ja enpä ole siellä hetkeen viitsinyt käydä. Nyt sattui olemaan ikkunassa puiset kisunapit ja ovikin oli kadulle auki niin että rohkeasti kärräsin vaunut sisään. Myyjä ei onnistunut löytämään kyseisiä nappeja, vaikka ikkunasta olisi voinut nähdä mallikappaleen. Ostin sitten hänen tarjoamiaan valko-oransseja pieniä kisunappeja, vaikka ne ovat takkiin hieman liian pieniä. Myyjän harmiksi tarvitsin niitäkin vain kuusi kappaletta ja sainkin poistua kaupasta, kun hän neuvoi happamana, että vaunuja ei saisi tuoda kauppaan sisälle, lapsikaan täällä viihdy jne. Olisi pitänyt jättää napit ostamatta, mutta muualle ei ollut enää aikaa mennä ja bussiinkin piti ehtiä. No eipä tarvitse tuonne taas hetkeen eksyä.

15 kommenttia:

  1. Voi jessus sentään mikä kauppa! Oisi multa voinut jäädä napit ostamatta. Mua nappaa aika tehokkaasti se jos vihjataankaan etteivät lapset olisi tervetulleita jonnekin *mur*

    VastaaPoista
  2. Ihana väri! Minusta on tullut keltaiskäännynnäinen vaikka aiemmin en voinut sietää koko väriä :D .

    Sait kyllä käsittämättömän nuivaa "palvelua" nappikaupassa. Ärsyttää pelkkä tapauksesta lukeminen, mur.

    VastaaPoista
  3. Onpa ärsyttävän kuuloinen kauppa! Itseänikin aina ihmetyttää tällaiset "asiakaspalvelijat"..

    Kaunis takki ja napitkin sentään! Ihanan heleä tuo langan väri =)

    VastaaPoista
  4. Ihana villatakki!!! Taidan tietää mistä kaupasta puhut... Samanlaista palvelua olen itsekin saanut. Varsinkin rattaat/vaunut saavat kyseisen aina sitruunan syöneen naisen vieläkin happamammaksi. Onneksi kesän aikana siellä oli sellainen nuorempi tyttö, jolla oli vähän enemmän asiakaspalvelu alttiutta.

    VastaaPoista
  5. Takki on ihastuttava, nappeja myöden. Nappikauppiasta taasen saisi paiskata muutamalla napilla. Mokoma!

    VastaaPoista
  6. Sieviä takkeja molemmat, tämä ja edellinen. Ja molemmissa napit kiva yksityiskohta! Mutta onpas ollut nappikaupassa tylsä kokemus.

    VastaaPoista
  7. Onpa uskomattoman huonoa palvelua :(
    Takki on kuitenkin tosi nätti, samoin napit!

    VastaaPoista
  8. Pintaneuleet ovat siitä hauskoja, että vaikka neuloisi vähän ohjetta poikkeavalla tavalla, niin silti tulee kivan näköistä! Niin tässäkin :). Ihanan värinenkin se on!

    Jospas kuulostaa kummalta palvelulta :(

    VastaaPoista
  9. Mur mur, mitä palvelua!
    Sie oot kyllä melkoinen neuletykki! Taas kerran niiiin ihana neule! Tuo malli näyttää kyllä niin hyväktä. Pitäisköhän neuloa tuo meijänkin kirpulle. Tein tuon joku aika sitten lahjaksi.

    VastaaPoista
  10. Ihana takki! Mä neuloin kerran esikoiselle sellaisen pitkän villatakin ja huomasin toista hihaa tehdessäni, että oikea mallineule olikin ihan erinäköinen, olin unohtanut yhden kerroksen mallista pois :D No neuloin takin loppuun tällä yhtä kerrosta köyhemmällä tyylillä ja ihan hieno siitä tuli :) :)

    VastaaPoista
  11. Kauniita takkeja molemmat!

    Kenkku kauppa tuollainen, elä enää mee sinne. =)

    VastaaPoista
  12. Kiitos kaikille ihanista kehuista! Takki on kyllä kiva mutta ohjeen kanssa säätäminen ei :D

    Ja kiitos myös vertaistuesta! On kyllä kenkku kauppa, enkä sinne enää eksy. Nappeja löytynee muualtakin :D

    Norppastiina: Tähän asti oon aina jättänyt vaunut ulos kun on ollut joku toinen vahtimassa. Nyt kiskoin sisälle ja selvästi tädillä on jotain lapsia vastaan... Voi kun siellä olisi useamminkin joku muu kassan takana. Minä en ole koskaan nähnyt ketään muuta kuin kauppiaan itsensä ja aina on yhtä huono palvelu.

    VastaaPoista
  13. Kaunis takki ja ihanat napit.

    VastaaPoista
  14. Höh, mitä "palvelua", ikävää! Takki on oikein suloinen ja kisunapit sievät.

    VastaaPoista
  15. Kovin on kuitenkin nätti takki vastoinkäymisistä huolimatta :)

    VastaaPoista

kiva kun kommentoit :)