31. lokakuuta 2012

Synttärisankareita

Lokakuun toinen ja viimeinen päivitys. No ei se määrä mutta se laatu :)

 
Meidän vauva täytti tänään jo vuoden! Vauhti on ollut hurjaa muutenkin kuin kalenterin osalta, sillä pikkuinen on kävellyt jo pari kuukautta ilman tukea ja juttelee jo muutamia sanojakin. Lahjapaketista löytyi musta muovimopo, jonka isosisko tuunasi minni-tarroilla edes hieman tyttömäiseksi. Moposta ei ikävä kyllä ole kuvaa, mutta kovasti pidetty lahja oli.


Myös naapurin poika vietti lokakuussa jokavuotisia synttäreitään ja yllärilahjaksi virkkasin edellisenä iltana kuppikakkuja. Nämä valmistuivat ihan pojan omasta toiveesta, kun hän näki vanhemmalle tyttärelleni joskus tekemäni leivokset. Virkkasin nämä taas Sanna Vatasen nuppineulatyynyn ohjeen mukaan. Piti tehdä viisi kuten vuosiakin, mutta ilta loppui kesken. Ihana parasta tuo virkkauskäsiala ei kyllä ole, sillä pohja noista on hieman niin ja näin.


Ohje: Sanna Vatasen Jämälankakirja, cupcake nuppineulatyyny
Koukku: 2,5 mm
Lanka: erilaisia akryylijämiä
Ravelryssa: more cupcakes

Tällä hetkellä puikoilla on sukkia ja sukkia ja lisää sukkia. Ja yksi kauluri, joka ei ota valmistuakseen, koska sitä ei kukaan neulo.

11 kommenttia:

  1. Onnittelut isollepienelle tyttöselle - niin ne vauvat kasvaa. :)
    Söpöjä kuppikakkuja. :)

    VastaaPoista
  2. Vuosi hurahtaa äkkiä. Samoin kaks. Kääk. Onnea tyttöselle! Ja hienoja muffinsseja olet virkanu. Mullaki taitaa olla Ravelryn jonossa joku ohje, mutta aina muuta jutut kiilaa ohi. :o) Mukavaa alkanutta marraskuuta!

    VastaaPoista
  3. Niin sillä ajalla vaan on tapana kulua...melkein liian nopeaan. Hienot leivokset olet virkannut.

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea yksivuotiaalle!! Äkkiä on aika mennyt.

    VastaaPoista
  5. Onnea pikkuiselle! Ihana kuva teistä yllä! Aivan ihana!

    VastaaPoista
  6. Voi vauvat! Onnea! Meilläkin vauvavuosi on kolmen viikon päästä ohitse. Äiti ei kestä.

    VastaaPoista
  7. Onnea! Ihana tunnelma noissa kuvissa..näyttätte niin onnellisilta! Herkullisen näköisiä cupcakejakin =)

    VastaaPoista
  8. Kiitos onnitteluista! Tämä äiti on vieläkin aivan ihmeissään miten lapset vaan kasvaa ja aika lentää siivillä :D

    VastaaPoista

kiva kun kommentoit :)