26. maaliskuuta 2010

Haruni

Jouduin tekemään töitä, jotta otsikko menisi oikein. Kotona neuloessa on puhuttu koko ajan hanurista. Jep, hauskaa on ollut. Mutta minä olen neulonut huivin, hurjaa. Näin harunin ekan kerran Soilen blogissa ja ensimmäinen ajatus oli "hui, miten tollasen saan aikaan". No neulomalla.



Ohje: Haruni by Emily Ross, ohje Ravelrystä
Lanka: Pirkanmaan kotityö ohut pirkkalanka 95 g
Puikot: 4 mm pitsi Addit
Koko: jäi kiireessä mittaamatta, mutta isompi siitä tuli kuin mitä ajattelin


Ihana työkaveri jää vuorotteluvapaalle ja halusin ilahduttaa häntä huivilla. Muistin harunin ja epäröin, mutta uskalsin töihin. Helppoa kuin heinänteko. Ohje oli hyvä ja selkeä. Ensimmäisen mallikuvion oppi nopeasti ulkoa, toisen kanssa sitten vähän väliä piti tarkistella, missä mennään. Silmukkamäärä kasvoi hurjasti ja kerrosta neuloi iäisyyden. Hieman heikoista virkkaustaidoista huolimatta, päätin tehdä päättelyn virkkaus vaihtoehdolla, sillä sen ohje oli ensin ja sen jopa ymmärsin iltamyöhällä. Myös päättely tuntui kestävän iäisyyden ja lopussa käsissä oli vain rutussa oleva huivi. Eipä näyttänyt yhtään siltä kuin kuvissa. Ei muuta kuin veteen ja nuppineulat esiin. Onneksi pingottamista oli harjoiteltu.



Harunin kanssa homman siis piti mennä kuin vettä vaan... Tai sitten ei. Huivin kuvio ei oikein avutunut minulle siinä lattialla kömpiessä. Oven takaa kuului vaatimus päästä katsomaan mitä se äiti puuhaa. Hermot kiristyivät ja posket punottivat. Huivi oli kurtulla eikä tuntunut mahtuvan alustalleen mitenkään. Kun kolmatta kertaa nypin nuppineuloja pois työstä niin meinasi hanuri jo lentää nurkkaan. Sormet olivat tunnottomat vielä monen tunnin päästäkin. Mutta haruni hävisi pingotustaistelun.


Minä kun tein tyttärelle kahdessa illassa mini-lehmuksen sukkalangan jämästä. Tytärtä kiinnosti harunin kanssa leikkiminen todella paljon. Keskeneräinen työ piti nostaa aina yläilmoihin turvaan huoneesta poistuessa. Ekalla kerralla en nostanut ja kun palasin istui neiti paikallani ja puikot heiluivat vauhdilla. Sinäänsä on neidillä tyyli hallussa, aivan oikein vispasi puikkoja, mutta vähän vielä pitäis harjotella tuota tekniikkaa. Yhtään silmukkaa ei ollut tosin pudottanut, puikkojen kärjillä oli vaan nostellut lisää silmukoita sieltä täältä. Ehkä sitten muutaman vuoden päästä... Mutta mini-lehmuksen kanssa harjoittelin pingottamista ja täytyy ihmetellä miten mytystä tulee kaunis huivi.


Ikävä kyllä kuvien ottamiseen ei jäänyt kauheasti aikaa ja tietysti kamerasta loppui akku. Lähikuvat oli otettava latauksen jälkeen iltamyöhällä. On se kaunis ja kevyt ja ilmava ja hieno! Neuloja on tyytyväinen ja ylpeä. Lopuksi vielä pikku neidin pikku lehmus.

Ohje: Lehmus Ullasta
Lanka: Katia Laine Nylon 30 g
Puikot: 4 mm
Koko: 50 x 28 cm

Ja arvontaan saa vielä osallistua.

14 kommenttia:

  1. Tosi kaunis, täytyy varmaan itsekin tehtailla tuollainen!

    VastaaPoista
  2. Upea Haruni ja aivan ihana pikkuinen Lehmus. Kertakaikkiaan. Olen aivan ihastunut Harunin malliin, laitan kyllä sen puikoille pikimmiten kunhan saan keskeneräisiä alta pois..

    VastaaPoista
  3. Kaunis Haruni! Täytyy kanssa joskus tehdä moinen, ehkä :) tehtävien pino vain kasvaa itsellä kun aina tulee uusia ohjeita.

    VastaaPoista
  4. Onpa nätit huivit! =) Tuo pingottaminen on sitte tympeetä!

    VastaaPoista
  5. Jaana: Kiitos, puikoille vain, ei ollut lopulta ollenkaan vaikea.

    Hillanen: Kiitos, sama juttu, haruni puikoille vain. Siis kunhan keskeneräiset valmistuvat... :)

    Mari: Kiitos. Tuo tehtävien pino on kyllä aina kasvava pino. Voi kun olis aikaa tehdä edes osa. Ja aina törmää ihaniin uusiin ohjeisiin.

    Riikka: Kiitos. Tuon pienen lehmuksen vielä pingotti, mutta kyllä tuon harunin kanssa meinas mennä hermot. Suoran reunan pingottaminen vois vielä onnistuakin, mutta tuo kukkareuna oli kyllä ihan mahdoton saada kunnolla kohdilleen.

    VastaaPoista
  6. Ihanat huivit ja kauniisti pingotettukin :-).

    Mulla on Ravelryssä 120 suosikkia ja aina vaan kertyy lisää. Milloinkahan ne ehtisi tehdä? Ei edes eläkkeellä.

    VastaaPoista
  7. Kaunis haruni! Tuo on minullakin vielä tekemättä.

    VastaaPoista
  8. nätti ku mikä. toisen harunini pingotin silleen siipimalliseksi. aloitin kärjestä ja levitin kaikki reunan lehdet. eli se yläreuna asettuu v-kirjaimen malliin. silleesti ne lehdet menivät nätimmin

    VastaaPoista
  9. Todella ihana huivi - työkaveri kiittää!! Käyttäähän tuota ei sitten millään raski, joten ripustetaan se jonnekin koristeeksi ja nautitaan näkymästä;)

    VastaaPoista
  10. Ellimelli: Kiitos. Mulla on ravelryssa sellanen lista että niitä saa vielä jälkeläisetkin neuloa :)

    ArualMaria: Kiitos.

    Soile: Kiitos. Ja kiitos pingotusvinkistä, tämän kanssa oli niin paljon sovitustyötä, että kokeilen tuota kärjestä lähtemistä ensi kerralla.

    Anonyymi: Kiva että kelpasi =D Maalata en osaa, joten kiva saada tauluja aikaseksi puikoilla... Haluiskohan Nona tuon mini-lehmuksen, kun tytärelle ei kelpaakaan? Ois sitten niin style lenkillä? :)

    VastaaPoista
  11. Voi miten kaunis Haruni! Olen ihastellut mallia jo jonkin aikaa ja se saattaa päätyä omillekin puikoille vielä joskus :) .

    VastaaPoista
  12. Upea Haruni! Ja suloinen pikku-Lehmus!

    VastaaPoista
  13. Hepuli, Heidi & Hepsi: Kiitos kehuista!

    VastaaPoista

kiva kun kommentoit :)