1. huhtikuuta 2010

Välineharrastelua ja lakkoilua

Vaikka on aprillipäivä niin tämä on ihan totta. Minä olen lakossa, lankalakossa, viimeiset langat kotiutuivat Turun kädentaitomessuilta. Nyt on 11. päivä menossa ja hengissä edelleen. Katsotaan miten kauan kestän. Aloitin tämän lankalakon suunnitellusti ja minulle tyypilliseen tapaan. Eli hamstrasin ihanuuslankoja kotiin ajoissa, jotta kiusauksia ei olisi niin paljon tarjolla... Mutta riittäähän noita ihania uutuuksia koko ajan. Loppu vuosi on tavoitteena, luultavasti lankean jo ensi viikolla...

Tekisi mieli ottaa kuva kaikista viime hetken ostoksista, mutta en jaksa kerätä niitä säilöistään esille. Mies nauroi, kun yritin epätoivoisesti tunkea laatikkoa kiinni, survottuani sen täyteen lankaa. Toivottavasti kukaan vaan ei avaa sitä laatikkoa ennen kuin tiedän mitä teen niistä sinne ahdetuista langoista. Tässä vielä viimeisiä, mutta minulle ensimmäisiä noroja.


Ja koska lankaa ei saa enää ostaa, hamstrataan sitten muuta. Täällä on visa vinkunut. Ja postimies hikoillut. Neulojalla on omatekoinen joulu.


Tilasin silmukkamerkkejä Succablokki tehtaalta, ihania. Lahjana sain kaupan päälle avainperän. Minulla on ollut akuutti avainperän tarve jo useamman viikon mutta en ole saanut ostettua eikä mieleistäkään ole tullut vastaan. Avainperä siis tuli tarpeeseen ja on neuleharrastelijan suuri ylpeys. Kiitos!


Ja kirjoja. Neulekirjoissa on vain se hankala puoli, että jos löytyy kiva ohje ja lankaa ei ole omissa varastoissa niin houkutus on kyllä äärettömän kova. Toisaalta onpahan ohjeita, joilla neuloa noita lankoja pois. Tai tässä tapauksessa myös virkata...!


30 cm minikierrepuikkoja ja pitsi-Addeja Titityyltä. Nyt voi neuloa sukkia ja huiveja.


Ja sitten ostin ihanan pussukan Hipulta Taitomaasta. Tähän voi sitten piilottaa kaikki pienet tavarat turvaan pikku sormilta... Vielä kun löytäisi kivan käsityöpussukan jostain. Täältä löytyy kyllä ompelukone itseltäkin, peräti kaksi, mutta toinen pitäisi viedä korjaamolle ja toiseen ei ole käyttöohjetta ja yhteistyömme ei oikein toimi. Ja luultavasti sekin kaipaisi hieman huoltoa.

Ja tänään vielä voi osallistua arvontaan, huomenna arvotaan ja paketti lähtee postin mukana voittajalle sitten tiistaina.

10 kommenttia:

  1. Tämä postaus ilmeisesti livahti sulta julkaisuun vähän aiemmin? On nimittäin kummitellut hetken aikaa lukulistalla..

    Mutta asiasta virkkuukoukkuun: Kun päätin tänä vuonna vähentää lankavarastoja, olen onnistunut vain lisäämään! Tosin osa langoista ihan suunniteltuihin neuleisiin, mutta sitten on tullut tilattua kaaaaaaikenlaista muutakin.. *huokaus* Onnea lakkoiluun!

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. No juu, tämän kanssa on ollu niin paljon säätöä, kirjotin tuon ja julkaisin. Kauhukseni huomasin, että kuvia puuttuu ja ihme säätöä kuvien lataamisessa ja mietin jo, että unohdan koko jutun, mutta sit ajattelin julkasta, kun tuo lankalakkokin piti julistaa virallisesti ja julkisesti =D Enkä mä osaa enää kirjottaakaan ja säädän tän kommentin kanssakin...

    VastaaPoista
  4. Vastaan vielä, että nyt kun ei saa enää ostaa lankaa niin tarvii ostella kaikkea muuta turhaketta. Kankaitakin tänne on alkanut kertyä huolestuttavasti, vaikka kuten todettu nuo ompelukoneet eivät ole kauhean ompelevassa kunnossa. Minäkö materialisti, en suinkaan...

    VastaaPoista
  5. Se on kyllä kumma juttu, että vaikka lankoja olisi omissa varastoissa useita [kymmeniä] kiloja, ei sieltä kuitenkaan koskaan löydy sopivaa lankaa juuri siihen hommaan, mitä haluaisi tehdä.

    VastaaPoista
  6. Ellimelli: Niinpä, mä törmäsin ravelryssä niinkin villiin ajatukseen, että vastaisuudessa etsis lankaa neulottavaa ohjetta varten eikä että etsii ohjetta lankaa varten. Simppeli idea mutta järkevä, koska ainakin mulla on nurkat täynnä lankaa ja silti ostan projekteja varten lisää, kun eihän niistä vanhoista mikään kelpaa.

    VastaaPoista
  7. On siinäkin lankalakko :D Ihania Noroja, mie en oo vielä raaskinu ostaa yhtäkään. Ja sen nimestä tulee aina mieleen se vähän vähemmän mukava tauti :/ Pikku pussukka on aivan ylisöpö, samoin pikkuruiset puikot!

    VastaaPoista
  8. Toi olisikin jännä systeemi ja Ravelryssä ihan mahdollinen... täytyypä harkinta!

    VastaaPoista
  9. Kivoja ostoksia! Ensi vuonna varmaan osallistut sitten Hamsterikuuhun? Lankahamsterin kurinpalautuskuukautta vietetään blogimaailmassa helmikuussa. Hauskaa on ja lankaa palaa.

    VastaaPoista
  10. Emma: Niinpä, luulen että mun täytyy vähän rajoittaa tätä oheisostamistakin. Noroja en ole minäkään raaskinut aiemmin, mutta sit netistä törmäsin huomattavasti halvempaan kuin paikallisessa kaupassa niin pitihän sitä kokeilla.

    Ellimelli: Niinpä, yritän paraikaa keksiä seuraavaa harunia varten lankaa omista varastoista ja vaikeaa on, mielummin menisin taas kauppaan...

    Juuli: Kiitos. Ehdottomasti ensi vuonna pitää osallistua hamsterikuuhun, kurinpalautusta täällä kyllä välillä lankojen suhteen tarvittaisiinkin :) Ja ihan parasta on jos saa lankaakin kulutettua.

    VastaaPoista

kiva kun kommentoit :)