13. heinäkuuta 2010

Lankarikkuri

Niin se vaan on että lakkoa on rikottu. Tosin rikkomus on sovittu, hyvitetty ja anteeksi annettu. Lahjoin kesäkuun porkkanana yhtä Ravelryn Lankalaatikon ruodussa pysyjää ohjeella. Ja taas saa porskuuttaa eteenpäin, ei kylläkään kuin mummo lumessa, mutta lämpimässä hiostavassa kesätuulessa.


Siinä se on ja sillä on yhdeksän samanlaista kaveria. Yhden kyhäelmän langat menivät uusiksi ja puoli kiloa Floricaa löytyi korvaavaksi langaksi. Mutta on se saanut muitakin kavereita...


Lankabaarin alelaatikosta 3 kerää Rowan Purelife Revivea.


3 kerää petroolin väristä alpakkaa! Tuo väri on niin täydellinen! 
Onneksi löytyi jo ihana syystakki tästä tulevan huivin kaveriksi...


Ihana, ihana keltainen! Admiralin sukkalanka. 
Tästä tulee sukat minulle, kunhan kyhäily on ohi.


Lahjana ystävältä, kiitoksena vauvaneuleista. 6 kerää Piikkopirran alelaatikosta. Sisäinen sulovilen nosti taas päätään...

Näiden muiden lankojen osalta lakkoa ei ole rikottu, sillä ne on saatu joko lahjana tai ostettu lahjakortilla, mikä oli sallittua. Mutta lakko jatkuu taas pienen töyssyn jälkeen. Tai no eipä tuo nyt niin kovin pieni tainnut olla, sillä meille on kotiutunut noin 1,5 kiloa lankaa kesäkuun aikana...

Mutta neuleet, ne eivät juuri nyt edisty. Oikeat työt ovat kutsuneet pois kesälaitumilta ja kyhäelmät eivät innosta kuten ennen. Villaiset mytyt makaavat rauhassa, kun sisällä ja ulkona on yhtä hiostavaa ja lanka ei vaan kulje sormien välissä. Kaikki muut työt ja uusien aloittaminen kiinnostaisi juuri nyt niin paljon enemmän...

4 kommenttia:

  1. Nooo... eihän tuo niin vaarallista ole, kun melkein noille kaikille langoille on jo suunnitelmat valmiina :-). Minua vähän jopa harmittaa, etten ostanut mitään extraa Tapion Kaupassa käydessäni. Pysyttäydyin tiukasti kauppalistassa. Mutta jos tässä kesällä vielä poikkeaisi toisenkin kerran ;-).

    Onhan ne keskeneräisinä roikkuvat työt aina vähän ärsyttäviä, mutta useimmat valmistuvat kuitenkin jossain vaiheessa. Ja toisaalta, jos ajattelee neulomista harrastuksena ja rentoutumiskonstina, tärkeintähän on se tekeminen eikä lopputulos!

    VastaaPoista
  2. Mä en edes uskaltais mennä Tapiolle käymään! Hyvä jos jaksaisin kantaa ne kassit, jotka mukaan lähtisi...

    Mä rentoudun tämän illan neuleiden parissa, sillä tahdon saada jo hieman valmistakin! Täytyy neuloa siitä neulomisenilosta eikä niska jäykkänä ja sormet kireänä. Kyllä se tästä :D

    VastaaPoista
  3. Ihanan väristä Alpacaa! Kävin tällä viikolla Turussa mutta en ehtinyt lankabaariin, harmitti...

    VastaaPoista
  4. Emma: eikö ookin, ei voinut olla ostamatta :D Harmi ettet ehtinyt Lankabaariin, se on kiva lankakauppa, mä tykkään kun heillä on suuri osa langoista värijärjestyksessä hyllyissä :D

    VastaaPoista

kiva kun kommentoit :)