21. joulukuuta 2010

Ystävät rakkaat

Joulu lähestyy ja valmistakin on, mutta on minulla vielä keskeneräisiäkin. Ikävä kyllä. Katsotaan mitä näistä tulee vai tuleeko mitään. Ehkä luovutan ja rauhoitun joulun viettoon. Tosin ihan muutama pakollinen on pakko tehdä, sitten voikin siirtyä paketointi vaiheeseen.


Viime keväänä lapsuuden aikaiset ystäväni innostuivat perustamaan kanssani neulekerhon. Näimme aiemmin aivan liian harvoin, mutta nyt olemme nähneet melkein joka viikko maaliskuusta saakka hyvän ruuan ja neulomusten merkeissä. Ystäväni eivät ole kouluajan pakkoneulomusten jälkeen pahemmin neuloneet ja olenkin saanut olla opettajana pätemässä ja neuvomassa. Sain kerholaisilta joululahjan "professorina" olemisesta, aivan ihania brittiläisiä "teekakkuja" ja talviteetä! Kiitos ihanaiset :D

Minä tykkään lahjoa ihmisiä neulomuksilla ja myös neulekerhomme pakersi innokkaasti viimeisenn pari viikon ajan. Tämän joulun paras lahja on ehdottomasti suloinen setti, jonka kokosimme ystävällemme, joka odottaa kaksosia. Minä olin vastuussa näistä kuvassa olevista eli yhdestä myssystä ja sukkaparista. Toiset neuloivat sitten toisen myssyn, sukkaparin ja kahdet lapaset. Oli kyllä suloinen setti ja tuleva äitikin oli ihan otettu pakerruksen tuloksista. Nyt sitten odotellaan masuasukkien saapumista vielä hetken aikaa.


Lanka: Novita Wool väri lehmus 15 g
Puikot: 2½ mm

Ohje: Norwegian Sweet Baby Cap / Djevellue by Gro
Puikot: 2½ mm
Lanka: King Cole Merino Blend 4 Ply
Koko: myssyssä 103 silmukkaa 



3 kommenttia:

  1. Voi olettepas keksineet ihanan kokoontumisidean. Eikä ole ihan hyödytönkään, kun saa omin käsin tehtyä vaatekappaletta aina ylleen. Ihanat pienet vaavin asusteet olet neulonut.

    VastaaPoista
  2. Mukava ompeluseura teillä. Tulee samalla pidettyä ystäviin yhteyttä, itse olen siinä häpeäkseni aika huono. Tuo norjalainen vauvanmyssy näyttää aika mukavalta, en ole vielä koskaan tehnyt.

    VastaaPoista
  3. Maila: Näin tulee nähtyä pakostakin useammin ja seurahan on mitä parasta :D

    Ellimelli: Niinpä seura ei voisi parempaa olla, yhteyttä on tullut aiemmin pidettyä hieman väljäkseltään, nyt nähdään mukavan usein. Norjalaista kannattaa kokeilla, helppo kuin mikä ja äkkiä valmis.

    VastaaPoista

kiva kun kommentoit :)