11. tammikuuta 2011

Vuoden viimeiset

Juuri ennen jouluaattoa valmistui kummipojalle villatakki. Ohje oli helppo ja saumoja ei tarvinnut ommella. Ylhäältä alas ja hihat neulottiin vartalo-osan jälkeen. Sitten kaulus ja napit kiinni. Ei kauaa mennyt ajallisesti, mutta viime tippaan silti jäi. Ohje on ehkä hieman pienehkö, joten valitsin ohjetta paksumman langan sekä puikot. Tästä tykkään kovasti.



Ohje: Baby Sophisticate by Linden Down (linkki vie ravelryyn)
Lanka: Sirdar Peru Naturals, väri Lima 120 g
Puikot: 7 mm
Muuta: 4 nappia


Vuoden viimeisenä työnä valmistuivat sukat omalle miehelle. Aivan ensimmäiset sellaiset laatuaan, siis minun tekemäni miehelle. Yhteistä taivalta on matkattu yli vuosikymmen mutta silti tälläinen suutarin lapsus on päässyt tapahtumaan. Pelkään, että lankavalinnasta johtuen näitä saa kohta neuloa uusiksi. Tuohon Kureyoniin ei ole mikään kova luotto, sillä langan paksuus kerällä vaihtelee niin hurjasti. Lanka aiheutti muutenkin harmia matkan varrella. Ensimmäinen sukka valmistui komiasti, mutta toista on odoteltu elokuusta saakka. Ensin tuli liian pieni, kun käsiala tiukentui mitä pidempään tätä neuloin. Hylkäsin sukat korin pohjalle kunnes joulun jälkeen nappasin ne ja neuloin löysänä toisen sukan. Nyt se on sitten isompi kuin ensimmäinen. Mies on tyytyväinen ja nämä valmistuivat juuri sopivasti syntymäpäivälahjaksi ja vuoden viimeisenä päivänä.


Ohje: Gentleman's Fancy Sock, Nancy Bushin kirjasta Knitting Vintage Socks
Puikot: 2½ mm
Lanka: Noro Kureyon, väri S150, 80 g
Koko: 43 


Kuva on vielä keskeneräisestä sukasta, sillä tuntuu, että aikaa kuvaamiselle ei vain löydy. Se että molemmat olisivat samaan aikaan kotona, kamerassa olisi akkua jäljellä ja ulkoakin tulisi valollista apua, on aivan mahdoton yhtälö. Saan viime vuoden pakettiin tällä ravelrya varten otetulla kuvalla. Viime vuoden ensimmäinen työ oli sukkapari ja sukkaparilla se vuosi päätettiinkin. 
Edit: lisätty sukista kuvat.

11 kommenttia:

  1. Kivan näköinen takki ja kauniin väriset sukat!

    Valokuvaaminen tässä pimeydessä on kyllä yhtä tuskaa, ja sitten harmittaa, kun kaunis neule ei pääse oikeuksiinsa huonoissa kuvissa. :(

    VastaaPoista
  2. Ihana pikkunuttu ja kauniin väriset sukat! Noro on vaan niin kaunista!!

    VastaaPoista
  3. Tyylikäs villatakki nuorelle herrasmiehelle. Sukat ovat kivan näköiset, toivottavasti myös kestävät. Minulla on vapaapäivä ja kahdet sukat odottavat parsimistaan... äh.

    VastaaPoista
  4. Valokuvauksesta vielä: Parolan Asemalla oli joskus hyvä vinkki pimeinä talvipäivinä kuvaamiseen.
    http://parolanasema.blogspot.com/search/label/valokuvaus

    VastaaPoista
  5. Hyvänen aika miten suloinen vauvantakki! Melkein iski vauvakuume :D

    VastaaPoista
  6. Hauskan väriset sukat ja muutenkin!

    Ajattelin jo, että kylläpäs lyhyeen sulla jää tän vuoden käsityöt :D
    Mutta siis olikin viime vuoden viimeiset.. :)

    VastaaPoista
  7. Tosi ihana nuttunen! Ihanan "miehekäs" vauvaneule =) Ja sukatkin on kivat.

    VastaaPoista
  8. Kiva nuttu! Tosi hyvin sopii kaunis lanka selkeään malliin.

    Ja sukatkin ovat nätit! Sukilla on hyvä sekä aloittaa että päättää vuosi :)

    VastaaPoista
  9. Sievä villatakki malliltaan ja väriltään! Sukat on kans hyvänväriset.

    Ja kiitos tässä samalla Ellimellille valokuvausvinkistä, tuota pitää kokeilla :)

    VastaaPoista
  10. Tyylikäs villatakki, langan ja värin yhdistelmä on todella toimiva. Sukat ovat myös hienot; Noro ei ole aina sitä helpointa kudottavaa mutta vitsit miten ihanat värit siinä onkaan!

    Ja tiedän tunteen, kun valokuvia ei saa otettua millään...

    VastaaPoista
  11. Anu: kiitos :) valokuvaaminen on kyllä tällä hetkellä hieman haasteellista.

    Hepuli: kiitos :) Noro on kyllä kaunista mutta sitä on aika tuskaista neuloa sen kierteenkin takia. Ja minua haittaa tuo langan epätasaisuus. Mutta ne värit on mahtavat :D

    Ellimelli: kiitos :) Aikamoinen herrasmies onkin :D Kiitos tuosta vinkistä. Meidän kameraan on juuri ostettu salama ja sen avulla saa ihan hyviä kuvia, mutta me ei vaan olla kotona montaa tuntia samaan aikaan ja ensimmäisenä ei tule mieleen, että kuvataanko muuten niitä sukkia sinne blogiin :D Ja sukkien kuvaaminen omassa jalassa on niin työlästä, mutta ehkä tänä viikonloppuna ehditään.

    Emma: kiitos :) Teitähän mahtuisi uuteen taloon useampikin :D

    Mrs.Marple: kiitos :) Hyvä huomio, sepäs olisikin jos tämän enempää ei tänä vuonna neuloisi. Ei sentään, tarkuuttaa otsikoinnissa ensi kerralla :D

    Riikka: kiitos :) On kyllä tuollainen pikkumiehen tekevä takki.

    maria: kiitos :) Lanka on jo jonkin aikaa odottanut mallia, tähän sopi tosi hyvin. Sukkiin on aina hyvä päättää vuosi :D

    Outi: kiitos :) Mukava kun toisetkin hyötyy tästä kommentoinnista :D

    Heidi: kiitos :) Noron värit on kyllä niin herkkuja ja ihan parhaita ne on joko kerällä tai raitasukissa. Mä en tällä hetkellä jaksais yhtään valokuvata mitään, mutta koska lahjat on kuvattava ennen eteenpäin antamista, on parasta napata kamera käteen viikonloppuna.

    VastaaPoista

kiva kun kommentoit :)