2. maaliskuuta 2010

Paraphernalia vol 2

Nämä ovat valmistuneet jo pari viikkoa sitten, mutta pääsevät esille vasta nyt. Paraphernaliat varustettuna komealla varrella, olkaa hyvät!



Ohje: Paraphernalia sukat
Lanka: Marks & Kattens Strømpe & Jumpergarn, väri ruskea 130g
Koko: 38
Puikot: 2½ mm

Innostuin väristä kun näin Jaanan neuloman vauvan villahaalarin. Lanka valikoitui siis täysin värin mukaan ja kun tätä Marks & Kattens Strømpe & Jumpergarnia sattui löytymään laatikosta, oli valinta selvä. Nyt jälkikäteen ajateltuna olisin voinut kyllä valita toisenkin langan. Sukat ovat 88-vuotis lahja miehen Lilja-mummulle ja olisivat tietenkin voineet olla jotain ihanan pehmeää ja öljyttyä sukkalankaa. Hyvähän se on näin jälkikäteen viisastella. Tämä lanka oli karheaa ja ohutta, sitä oli ihan mukava neuloa mutta mitään erikoista siitä ei ollut.



Koska mummulla on kylmät jalat, päätin tehdä sukista pitkät. Mummun jalat ovat myös kapoiset, joten lisäyksille ja kavennuksille ei ollut tarvetta niinpä neuloin samalla silmukkamäärällä koko sukan varren. Tosin sukat ovat niin kapoisat, että ne eivät minun jalkaani mahdu edes malliksi, joten kuvat ovat jalattomat. Kokonaisia mallikertoja sukkiin mahtui 6, varressa ennen kantapäätä on 4 palmikkokuviota.



Tällä kertaa tein alun resorin 1 oikein kiertäen ja 1 nurin. Pidän Paraphernalia sukista suunnattomasti ja ne ovat minusta äärettömän kauniit. Muutenkin lämpenen palmikoille helposti, joten nämä sukat ovat kyllä ihan unelmat. Työtä näissä sukissa kuitenkin oli runsaasti ja toisen sukan neulominen oli jo puuduttavaa, mutta sinnikkäästi sen vain pakersin valmiiksi. Olin saanut toisen sukan kantapään jo tehtyä ja neulottua puoleen väliin jalkapöytää, kun huomasin että olin aloittanut kantapään teon väärästä kohtaa ja jouduin purkamaan. Ilta myöhällä tehty virhe harmitti suunnattomasti, mutta halusin että sukat olisivat suht täydelliset ja vaikka virhe oli suht huomaamaton, olisin itse tiennyt sen ja päädyin purkamaan.



Mallin kantapäästä pidän valtavasti, se on kaunis ja siisti, nimeä sille en osaa kertoa. Sukista meinasi tulla mielestäni jo aivan liian isot, joten neuloin kärjessä vain yhden kerroksen oikein ennen kavennuksia. Kärjen silmukointi onnistui jo loistavasti ja pidän suunnattomasti silmukoidusta kärjestä. Mielestäni se vain on kaunis ja siistin näköinen ja sopii erinomaisesti näihin sukkiin.

5 kommenttia:

  1. Komeat sukat!
    Kiva kuulla, että Puroa saa taas syksyllä. =)

    VastaaPoista
  2. Kiitos!
    Toivottavasti tulis sitten vähän vaaleampiakin sävyjä purosta, kun nämä syksyiset oli niin tummia.

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat! Upea kuvio ja ihanan pehomnen väri!

    VastaaPoista
  4. Upeat palmikot, kyllä mummon nyt kelpaa. (Kaunis nimi mummolla! ;)

    VastaaPoista
  5. Hepuli: Kiitos! Tykkään myös näistä sukista kyllä paljon ja tuo väri on ihana.

    Emma: Kiitos! Toivottavasti kelpaavat. Hieno on nimi kyllä ja suloinen on teidän mini-Lilja myös! :D

    VastaaPoista

kiva kun kommentoit :)