28. helmikuuta 2012

Handmade with love

Viime viikolla oli hiljaista, sillä on ollut taas muuta tekemistä. Saimme kutsun naapuripojan 2-vuotis synttäreille ja vaikka juhlat ovat olleet tiedossa, niin silti huomasin taas miettiväni viime tipassa, että neuloisiko sitä jotain. Totta kai, onhan tässä vielä ihan viikko aikaa. Jos vaikka villapaidan, kun villatakki on vähän työläs. Nappilistat ja kaikki.


Ja kuka sitä ohjetta tarvitsee, kun voi itsekin säätää. Ja yksivärinen on liian tylsä, raidotetaan kolmella värillä, jotta saan oikein säätää kerien kanssa. Ensimmäinen versio oli jo yli navan, kun huomasin että tämä on aivan liian iso. Purin koko tekeleen ja aloitin alusta vähentämällä silmukkamäärää parillakymmenellä ihan summa mutikassa. Tässä vaiheessa päätin, että jos ei valmistu ajoissa niin teen sen sitten jollekin toiselle, enempää en säädä. 


Ohje: oma
Lanka: Lana Gatto Filfer 6, vihreä 96 g ja valkoinen 61 g
Novita Wool sininen 52 g
Puikot: 3 ja 3.5 mm
Koko: noin 92/98 cm
Ravelryssa: handmade with love


Mutta kas valmistuihan tuo ja ihan edellisenä iltana. Hyvin olisi ehtinyt vielä koko seuraavan päivänkin säätää. Ja pitihän sitä säätää. Silittelin tätä antaumuksella ja ihan vielä helmaan tuollaisen koristelapunkin. Tyttären lahjoin kahdella keksillä sovittamaan, että varmasti mahtuu. Sovitus kuva on otettu ennen höyrytystä silitysraudalla. Kyllä saa raudalla ihmeitä aikaiseksi.


Valkoinen ja vihreä lanka ovat sukkalankaa, mutta eivät ainakaan omasta mielestä kutita. Ihan pehmoisia, siis minulle. Tytär ilmoitti heti, että kutittaa, mutta hän onkin tottunut merinoon ihan kaikessa. Vihreän langan riittävyyttä sai jännittää mutta hyvin se riitti. Peräti 4 grammaa jäi. Sininen on novitan woolia jonkin vuoden takaa. Tuosta woolista neuloin samaiselle pojalle syntymälahjaksi aikanaan lakin ja sukat. Niin että tuollainen herttainen aasinsilta tässäkin. Tästä paidasta tuli ihanan söpö, joten tyytyväinen olen. Kannatti säätää, taas viime tipassa.

20 kommenttia:

  1. Oi joi, miten tuli hieno!
    Tosi kauniit värit!

    VastaaPoista
  2. Kyllä kannatti, niin tuli nätti pusero. :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kaunis pusero tulikin säätämisestä huolimatta. :D

    VastaaPoista
  4. Hieno on paita. Kehtaa tuota käyttää. Tykkään väreistäkin.

    VastaaPoista
  5. Tosi kaunis paita! Tuttua touhua päättää tehdä lahjoja viime tipassa. Monesti on joutunut autossa matkalla neulomaan, jotta on viemiset saanut valmiiksi.

    VastaaPoista
  6. Aika urakan olet tehnyt lyhyessä ajassa! Reipas paita :)

    VastaaPoista
  7. No onhan hieno villapusero! Värit ja raidat mennee mukavasti. Eiköhän tälle käyttöä löydy. :o)

    VastaaPoista
  8. Tosi nätti! Ihanan raikkaat raidat.

    VastaaPoista
  9. Ihanat värit! Mä en koskaan uskalla neuloa lahjaksi, kun en kuitenkaan ehdi ajoissa.

    VastaaPoista
  10. Sievä paita ja hyvät värit!

    VastaaPoista
  11. Kiva paita, mainiot värit! Tuon kangasmerkinkin sävyt osuvat kivasti yhteen paidan värien kanssa.

    VastaaPoista
  12. Hieno villapaita! Kaunis väriyhdistelmä. Toivottavasti oli saajalleenkin mieluinen.

    VastaaPoista
  13. Aivan mahtava!Tosi nätisti sopii värit yhteen. Oot kyllä varmasti haluttu juhlavieras, kun tuollaisia taiot! =)

    VastaaPoista
  14. Ihanan raikkaat värit, kannatti jaksaa tehdä :)

    VastaaPoista
  15. Kauniit värit ja onnistunut raidoitus mielestäni, siis ihana. Tuo kutittavuus onkin aina se peikko, kun lapsille neuloo, varsinkin puseroissa ja pipoissa. Ja langoissa on taatusti eroja karheuden suhteen.

    VastaaPoista
  16. KahviKaneli: voi kiitos :D

    Kardemumma: juu niin oli ja kiitos :D

    Peikkotyttö: kiitos :)

    Tiina: kannattipa hyvinkin, kiitos :D

    Minjaana: kaikesta huolimatta :D kiitos :D

    Saila: kiitos :D tosi tyytyväinen olen itsekin väreihin.

    Hannaliini: kiitos :D

    Saga: toivottavasti kehtaa :D kiitos.

    Neulisti: viime tippa on ihanan stressaavaa... miksi se aina pitää tehdä niin? tiedä sitten? mutta kiitos :D

    Emma: kiitos ja reipas on kantajansakin :D

    Hurahtanut Heidi: kiitos ja toivotaan että tulee käyttöä :D

    ArualMaria: kiitos, raitoja sai säätää, jotta vihreä lanka riittää :D

    Minna: kiitos, ja ei kyllä pitäisi minunkaan, kun aina oon myöhässä tai saa jännittää että onko mieluinen.

    Outi: kiitos :D

    -maria-: kiitos ja kyllä vaan merkki sai paidasta kodin kun sopi siihen kuin nakutettu :D

    Sanna: kiitos ja taisi olla mieluinen :) sovittaminen onkin sitten eri asia mutta sitähän mun ei tarvitse tietää :D

    riikka: kiitos :D ja toivottavasti kutsutaan toistekin :D mä aina lahjon ihmisiä näillä tekeleillä ja lapset varsinkin tahtois vaan leluja tj.

    essi: kiitos :D ja kannatti tosiaan, tyytyväinen olen.

    Pilvikirsikka: kiitos ja niinpä tätä kokeiltiin kaulaa vasten ja ei tuntunut kutiavan vaikka sukkalankaa virallisesti onkin. ja sovittaessakin tytär ilmoitti että käsissä kutisee muttei kaulalla :) tiedä sitten näistä :D

    VastaaPoista

kiva kun kommentoit :)