23. huhtikuuta 2013

Katariina

Neulominen ei juuri nyt innosta, joten monen päivän käsityöttömyyden jälkeen tartuin kankaaseen. Lahjamekkojahan on hyvä ommella syntymäpäiviä edeltävänä iltana. Tuttu aikataulu minulle. Saumuri ja ompelukone ovat levänneet marraskuusta saakka, joten luonnollisesti aloitin saumurin lankojen korjaamisella, joka ei onnistunut. Käytössä oli siis vain ompelukone, joten sisäsaumoihin ei ole katsomista... Kankaana on ihanan pehmeä kukkakangas, jota oli juuri sopiva palanen ja jota olen säästellyt ihanaa mekkoa varten. Katariinaan se sopi täydellisesti.



Ohje: Katariina kirjasta Mekkotehdas
Kangas: puuvillapalanen Eurokankaan palalaarista
Edit: Koko: 110/116



Kaikkiaan kolmen tunnin tahkoaminen ja mekko oli valmis. Toki välissä lämmitettiin puuroja ja kuunneltiin tärkeää lätkämatsia, mutta valmistakin tuli ja kerrankin seurasin ohjeita. Luonnollisesti kangaslaareilla on jo vierailtu, sillä ompelukärpänen puraisi oikein kunnolla, kun huomasin miten ompelu voi onnistuakin, jos nyt jotenkin keskittyy. Onneksi kaavat tähän Katariinaan on jo valmiiksi piirretty ja oma tytär on samaa kokoa, joten ompelutöihin pääsee heti kun viitsii. 

Neulominen sen sijaan ei tällä hetkellä oikein kiinnosta. Olen viime kuukaudet neulonut lähinnä sukkia, sillä niihin on hyvä tarttua, kun ei muu innosta. Nyt ne sukatkaan eivät enää innosta, vaikka uutta lankaakin tuli hankittua. Tänään tytär toivoi kevyttä keväthuivia, joten puuvillaa puikoille...

16 kommenttia:

  1. Miten herkän kaunis Katariina!!! Minulla käsityöt menevät aina vuodenajan mukaan, talvella ei ompelu kiinnosta lainkaan, puikot ja langat sen sijaan kyllä, mutta keväisin tulee sellainen olo, että on ihan pakko päästä ompelemaan jotain puuvillakankaasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Mulla myös neulominen kiinnostaa talvella huomattavasti enemmän, mutta nyt on tullut neulottua viime vuodet kesälläkin KYHin takia. Ompelu kyllä kiinnostaisi, mutta tuo kone tarvitsisi kipeästi huoltoa...

      Poista
  2. Ihastuttava Katariina. Kangas on niin sievä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kangas on ollut suorastaan aarre ja nyt sain siitä vihdoin ommeltua :D

      Poista
  3. Niin suloinen! Mikä koko ja paljonko kangasta meni? Miulla on mekkotehdas omassa hyllyssä mutta vielä korkkaamatta, kuvia oon vaan katellu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Arvioisin tuon kangaspalan olleen noin 120 x 160 cm, aivan varma en ole, sillä tuota kangasta on niin vähän jäljellä ettei oikein voi mitatakaan. Koko oli 110/116. Nyt kangasta leikkaamaan, kaikki pienet tytöt tarvitsevat ainakin yhden mekkotehtaan mekon :D

      Poista
  4. Kaunis on mekko!
    Jospa meille alkais tulla kohta lastenlapsia, niin pääsis tekemään mekkoja?...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan, että tulee nämä on niiiiin ihania mekkoja :D

      Poista
  5. Ihana Katariina! Ei taida Mekkotehtaan koot olla vielä tuolle meidän vauvalle sopivia.. Taitavat alkaa jostain 90 sentistä jos en väärin muista? Saa korjata! :) Mutta ompelukärpänen on puraissut minuakin! Tämä on jo oikeastaan ihan maanista tämä ompelu. Mutta pakko se on takoa ko rauta on kuuma ja opiskelut ei vielä paina pääle (vasta kesän jälkeen). Nyt siis nautin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Ainahan sitä voi kokoa säätää ja kokeilemalla löytyy sopivaa ja kuten aina tulee sanottua niin ne lapset kasvaa... Ompahan sitten syksyllä valmiina kasa mekkoja oikeassa koossa :D

      Poista
  6. Suloinen Katariina!
    Hassua miten juuri tänään pyörittelin puuvillakankaita ja Mekkotehdas kirjaa käsissäni. Kaksi mekkoa nousi ylitse muiden. Tämä on niistä toinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Katariina on niin suht simppeli malli niin onnistui minultakin. Mutta ihana se on, pitäisi saada ompelukone kuntoon niin voisin ommella omallekin tytölle.

      Poista
  7. nätti mekko! viimetipassa määkin teen aina kaiken: niin valmistuu parhaiten ;)
    mulla ei myöskään neulominen niin kauheena kiinnosta, enempi puutarha kutsuis, tulis jo kunnon pihakelit! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulla on aika huono stressinsietokyky ja silti säädän viimetipassa :D Mutta saapahan valmista :D Tsemppiä puutarhahommiin :D

      Poista

kiva kun kommentoit :)