Näytetään tekstit, joissa on tunniste lakko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lakko. Näytä kaikki tekstit

3. tammikuuta 2012

Utuista raitaa ja viime vuoden kertausta

Lisää neuleita ajalta ennen vauvaa. Ja tämäkin päätyi joulupakettiin. Rowanista on aiemmin valmistunut myssy ja se saa nyt kaverin raitahuivista.


Ohje: Silk Kerchief by Kate Gagnon Osborn
Lanka: Rowan Felted Tweed, sininen 50 g ja Novita Florica, vaalea beige 58 g
Puikot: 4 mm



Kaveriksi Rowanin Felted Tweed löysi vaalean florican ja omasta mielestä nämä sopii hyvin yhteen. Kovin on harmonisen näköinen yhdistelmä. Koska sinistä Felted Tweediä oli kerän verran varastossa niin sen verran sitä sitten neulottiin. Ja kun tuo loppui niin pari kerrosta reunaa vielä floricalla ja huivi oli valmis. Pingotuksen tämä sai vasta muutama päivä ennen joulua, joten kiire tuli tämän kanssa siltikin.

***

Luulen että en ehdi pahemmin listaamaan viime vuotta tänne blogiin, sillä kaikki tekstit tulee kirjoitettua nykyään muutamassa minuutissa ja sitten lätkäisen kuvat sinne sekaan. Mutta yleisesti viime vuosi onnistui erittäin hyvin, sillä lankoja tuli neulottua useampi kilo pois varastosta ja hieman lahjottua poiskin. Lankalakko kesti hienosti 10 kuukautta ja 8 päivää ja jouluksikin sain neulottua todella paljon lahjoja. Tälle uudelle vuodelle asettaisin muutamia perustavoitteita: enemmän itselle ja jotain uutta eikä aina samoja malleja. Niin siis jos vielä ehtii neuloa... vielä olen ehtinyt neuloa tosi paljon mutta saapa nähdä miten käy kun pikku neitikin tuosta kasvaa.

***

Edit: laskin sitten kuitenkin. Lankaa tuli kulutettua neulomalla viime vuonna peräti 10 kiloa ja 259 grammaa! Lisäksi lahjoitin pois 2,1 kiloa ja yksi kassillinen odottaa eteenpäin lahjoittamista. Lankavarasto on toki kasvanut tuon jälkeen, kun lakko loppui marraskuussa ja pukkikin oli niin antelias. Mutta onhan tuo varasto huomattavasti pienempi kuin ennen.

19. joulukuuta 2011

Mini Kat

Tyttärelle valmistui marraskuun alussa mini-Kat. Tätä mallia olen neulonut jo useamman ja nyt pakkasin uhmakkaasti langan ja puikot valmiiksi sairaalalaukkuun. Että jos on tekemisen puutetta. Ja hyvä että pakkasin, sillä kävi niinkin hyvä tuuri, että sain ihan yksityishuoneen ja siellä sitä luppoaikaa sitten olikin sen vajaa kaksi päivää, jonka sain sairaalassa viettää kunnes passittivat kotiin. Sanomattakin selvää, että vointi oli ihan hyvä. Hieman sain hämmästyneitä katseita kätilöiltä, mutta minkäs teet, mulla oli neulomisinto päällä.


Ohje: Kat by Kim Hargreaves
Lanka: Katia Merino 100%, purppura 55 g
Puikot: 4 mm resoriin ja 4.5 mm muuhun myssyyn
Silmukkamäärää tiputin yhden mallikuvion verran ja palmikkoja lyhensin urakalla. Kavennukset tein sitten tuntuman mukaan. Suhteellisen hyvin arvioitu ja sopii isomman tyttären päähän passelisti. Paitsi että venyttyään käytössä on nyt hieman löysähkö.

Tämä on muuten se pipo, jonka vuoksi lankalakko loppui. Tähän tarvittiin muutama metri lisää lankaa mutta uudelta kerältä ei paljoakaan tullut neulottua. Ja lankakaupasta lähti kassissa mukaan hieman muutakin ja sen jälkeen sitten marssittiin vielä toiseenkin kauppaan. Mielestäni täysin ansaittua. Hyvästä lakosta ja siitä synnytyksestäkin. Niin ja mieskätilöstä selviytymisestä, siitäkin saanee muutamalla kerällä palkita itseään.

17. marraskuuta 2011

Angee

Kiitokset kaikille onnittelijoille! 
Täällä pyörii arki kahden lapsen kanssa jo muutaman päivän hurjalla rutiinilla.
Ja vaikka esikoisen kanssa en tuntunut ehtivän neuloa mitään, niin nyt on kahden lapsen kanssa löytynyt muutama hetki silloin tällöin jolloin on saattanut tarttua puikkoihin. Tähän varmasti tulee vielä muutos, mutta neulon nyt kun vielä jostain ihmeen syystä ehtii. 

Jokin aika ennen vauvaa kyselin vinkkejä sukkaohjeisiin. Suurimman innostuksen sain kuitenkin Cookie A:n Sock Innovation kirjasta. Tui oli aloittanut Angeet kyseisestä kirjasta ja innostuin mallista niin että laitoin ne heti puikoille. Nyt on puikoilla jo neljännet sukat kyseisestä kirjasta.

Ohje: Angee by Cookie A 
Lanka: Schoppel-Wolle Admiral 4 fach / 4 ply, keltainen 84 g
Puikot: 2.5 mm
Koko: 39



Ilman suurempaa analyysia, sillä en muista kuin tikuttaneeni näitä ihan hirmu vauhtia, mahtava malli ja kiva lanka. Kantapään tein ihan normi vahvistettuna, ohjeessa taisi olla sileänä. Väri ehkä vähän ärtsy, mutta mulla alkaa lankavarasto jo ehtyä. Tai sitten vaan harmittaa etsiä inspiraatiota aina samoista langoista.

Lankalakko päättyikin viime viikolla, mutta nostan itselleni hattua yli kymmenen kuukauden jaksamisesta. Synnytyksestä voinee palkita itsensä muutamalla keräsellä. Ja eipä se nyt ihan hirmuiseen ostovimmaan päättynyt. Ostin pari kerää merinoa pipoja varten ja muutaman sukkakerän, joista ei yksikään ole edes puikoille vielä päässyt. Mutta kunhan tästä joutaa lankaostoksille uudelleen, niin luulenpa, että tästä vajaan vuoden lakkoilusta on kertynyt hieman tuntumaa siihen mitä kannattaa ja mitä ei kannata ostaa.

9. lokakuuta 2011

Lankaa!

Sain kuin sainkin synttärilahjaksi lankalahjakortteja ja oli suorastaan outoa astella lankakauppaan tavoitteena ostaa ihan lankaa. Kaikki ne langat saa kyllä pään helposti sekaisin, onneksi oli kädessä lappu, jossa luki loppusumma valmiiksi. Muuten olisi saattanut mopo karata ja pahasti.


Lopulta ostin järkevästi puoli kiloa merinoa hyötyneuleita varten, pipoja ja kaulureita. Ostin kyllä myös kaksi vyyhtiä Katian Tupaa, joka on ihanaa silkin ja merinon sekoitusta. Tuostakin syntynee jotain vauvalle. Lahjakorttien loppusumma ylittyi 90 sentillä, mutta armahdan itseni siitä, kun olin jo lähes yhdeksän kuukautta ollut ilman lankaostoksia.


Käly lahjoi lankaharrastajaa samettijalalla. Luulin näitä hajusteiksi, mutta parempi olisi kuulemma käyttää värjäykseen. Ikinä en ole lankaa värännyt ja vielä en ole ehtinyt samettijalankaan ohjeisiin tutustua. Muiden värjäykset on niin ihania, että suuria odotuksia omista taidoista ei ole. Varastosta löytyisi pari vyyhtiä valkoista pirkkalankaa, joka ilmeisesti sopisi tarkoitukseen. Luulen kuitenkin, että en ihan heti ryhdy kattilaa sekoittamaan, tällä hetkellä ei vain jaksa. Värjäystä on kuitenkin jännä kokeilla, saapa nähdä mitä tuosta tulee :)

Itseäni lahjoin vielä Jujun kuukaudenkirjalla Sekaisin langoista, joka vaikuttaa ihan kelpo inspiraatiokirjalta. Saattaa olla, että nyt on ihan pakko kokeilla niitä isoäidinneiliöitä, ihan ensimmäistä kertaa.


1. syyskuuta 2011

Jotain pienen pientä

Kovin verkkaiseen tahtiin täällä valmistuu neuleita, mutta ehtiihän sitä. Oikeita töitä olisi vielä 12 päivää jäljellä ja sitten saa aloittaa lomailun... Sitä ennen saan juhlistaa omia synttäreitä, molemmat peukut on pystyssä, että joku ihana muistaisi syyskuussa langalla... Lakko on pitänyt, mutta kovasti tekisi mieli jotain uuttaa, josko neulomisintokin hieman syttyisi.

Innokkaasti tartuin kuitenkin viime viikolla puikkoihin, kun ystävä pyysi tekemään pipoa ja sukkia 10 viikkoa etuajassa syntyneelle pikkumiehelle. Kun asia on lähellä omaa sydäntä, niin tulosta suorastaan lentää puikoilta. Parissa päivässä olivat pienen pienet myssy, lapaset ja sukat valmiina. Kuvasta ei ehkä saa hyvää kuvaa todellisesta koosta, mutta pienet ovat. Ja silti liian isot 1,6 kiloiselle.


sukat ja lapaset omasta päästä
Lanka: Sandnes Garn Mini Duett sininen 38 g ja luonnonvalkoinen 13 g kaikkiin yhteensä
Puikot: 2½ mm sukkapuikot


Lanka oli jonkin aikaa varastossa marinoitunutta puuvilla/merinovillasekoitetta ja hyvin neuloitui. Tykkäsin ja neulon mielellään uudestaan. Muistiin on hyvä laittaa, että myssyn neuloin 103 silmukalla, sukissa oli 36 ja lapasissa 32 silmukkaa. Kovin pienet tuli.

8. toukokuuta 2011

Äidille

Oman äidin lahjakassista löytyy itse tehty käsityöpussukka, sukat, sytykeruusuja
ja oman varaston sukkalankoja sekä tietysti herkkuja.
Näiden lahjusten kera suuntaamme äitienpäivän viettoon!


Ohje: Sock Bag by Crazy Lanea
Kangas: Ikea

Hyvää Äitienpäivää kaikille Äideille!



25. maaliskuuta 2011

Päivän piristys

Mulla ois uusi vyyhti lankaa, tosin esittelen tämän ihan jälkijunassa. Toki lankakin tuli jälkijunassa. 
Sain sen naistenpäivän kunniaksi, mutta viikon myöhässä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 
Rankan työpäivän jälkeen oli kyllä ilo ylimmillään, kun tämän sain.


Mies oli tilannut tämän armaan Hopeasäikeeltä. Hopeasäi Basicia värissä wilderness.
Aivan ihanaa, pehmosta kuin mikä ja nämä värit on just täydelliset!
Tuota sitten on silitelty ja mieli tekisi hakea vielä lisää piristystä lankakaupasta.
Viikonloppuna olisi kädentaitomessutkin, mutta ei, yritän pysyä tiukkana.
Kun ei nyt tule neulottuakaan, niin tarviiko sitä lankaakaan...?

8. maaliskuuta 2011

Suloinen sukkaklubi

Minä olen unohtanut kertoa jotain. Syksyn mittaan lankalakko oli hieman jäähyllä ja lankaa saattoi kertyä kilo jos toinenkin... Mieheltä sain Ilun suloisen sukkaklubin joululahjaksi tai synttärilahjaksi, en edes muista kumpana tämän toivoin... Tässä kyllä käytin hieman pientä vihjailua enkä välttämättä ihan pientäkään...




En ole koskaan Ilun lankoja tilannut, mutta totta kai niitä on tullut ihailtua netissä. Ensimmäinen paketti saapui lokakuun lopulla ja toinen juuri ennen joulua. Kolmas ja viimeinen paketti sisälsikin kaksi vyyhtiä ja ne saapuivat juuri helmikuun loppussa. Hieman jo pelästyin, että miten käy hamstereiden, mutta aiemmin tilatut kerholangat ovat sallittuja. Lankalakko on tämän vuoden osalta mennyt hyvin, sillä lankaa ei ole tänä vuonna tullut ostettua. Mutta voi näitä värejä ja pehmeyttä, nyt pitää vaan olla tarkkana, että nämä ovat vuoden ainoat kotiin saapuvat langat. Jotenkin sitä on taas näiden saapumisen jälkeen eksynyt nettisivuille, joille ei pitäisi olla mitään asiaa...

Ai niin ja hyvää naistenpäivää!

14. tammikuuta 2011

Scrunchable Scarf

Tämän vuoden ensimmäinen valmistunut työ. Pikkuveljelle se toinen huivi, lopulta lahjoitin hänelle molemmat huivit, sen raidallisen puron ja tämän. Tästä sain perusneulomista sairasloman ajaksi. Flunssa se on kiusannut meitäkin vuoden alussa. Mutta mukava varaston tyhjennysprojekti tästä tuli, sain kulutettua kaksi kerää novitan tarjouslankaa, joka on syystä jos toisesta joskus lähtenyt marketista mukaan. Helppo malli ja ihan kiva tuli huivistakin. Sen verran tietysti piti säätää ohjetta, että neuloin 3 oikein, 1 nurin.


Ohje: Scrunchable Scarf by Susan McConne 
Lanka: Novita Sointu 200 g
Puikot: 4½ mm

Lankalakko on muuten pitänyt ja tässä on nyt menty kaksi viikkoa ilman lankaostoksia. Pieni paniikki meinasi heti alussa iskeä, kun joululahjakortilla tilattuun neuleeseen toivottiin väriä jota en muistanut omistavani. Mutta ravelry kertoi heti miten että kyllä sitä ihan omastakin lankavarastosta löytyy. Tällä hetkellä lankavaraston koko on 54 kiloa ja muutama gramma päälle, tuossa riittää neulottavaa joksikin aikaa...

2. tammikuuta 2011

Neulevuosi 2010

Viime vuonna tuli neulottua jonkin verran. Ravelry tiesi kertoa, että peräti 110 työtä. Koska niiden yksittäinen  listaaminen osoittautui aivan mahdottoman työlääksi, pitää vain kertoa, että vuosi on pitänyt sisällään paljon neuleiloa mutta myös nihkeitä silmukoita. Valmista on tullut paljon ja keskeneräisiä aiempaa vähemmän. Kokeilin kolmiohuivien neulomista keväällä ja jäin totaalisesti koukkuun. Huiveissa sekä muissakin töissä tunsin onnistuneeni useampaan kertaan. 

Lankalakko yrityksestä huolimatta lankaa on kertynyt huimat määrät ja uusia tuttavuuksia on tullut lankaosastolle paljon. Neulekirjojen määrä on kasvanut ja muu lukeminen on taas jäänyt. Vuosi 2010 tuntui olevan raitojen vuosi. Olen ommellut ja leikannut neulottua pintaa ensimmäistä kertaa. Myös ihan kankaan ompelusta näyttäisi tulevan jonkinlaista tulosta. Ennen kaikkea olen ilahduttanut ties montaako ihmistä itse tehdyillä töillä.


Vuodelle 2011 asetan tavoitteeksi kokeilla taas rohkeasti uutta mutta ennen kaikkea neuloa enemmän itselle. 
Tavoitteena on neuloa omista lankalaatikoista ja pysyä poissa lankakaupoista. 
Hyvää alkanutta vuotta kaikille!


12. lokakuuta 2010

Raitatakki

Kesän ja syksyn aikana on tullut kokeiltua muutamia minulle ennestään outoja neuletekniikoita. Steeking eli neuleen leikkaaminen on kiinnostanut jo jonkin aikaa, mutta rohkeutta siihen ei ole ollut. Pari viikkoa sitten saimme kutsun naapuripojan syntymäpäiville ja koska syksy on ollut neulerintamalla kiireinen eikä aikaa liiemmiksi ollut nytkään, niin sain idean kokeilla neuleen leikkamista. Päätin tehdä lahjaksi neuletakin ja neuloa sen pyörönä, jonka sitten leikkaisin auki keskeltä ja ompelisin siihen vetoketjun.


Koska kirjoneule ei ainakaan vielä kuulu minun taitolajeihini, päätin tehdä takin raidallisena. Sopivasti eri marketeissa on ollut 7 veljeksestä tarjouksia ja lankalakon voi tässä vaiheessa unohtaa hetkeksi kokonaan... Tosin ostin vain kaksi kerää, sillä ruskea kerä minulla oli ennestään. Olisi ollut valkoinenkin, mutta sitä en muistanut ja kuka tätä varastoa nyt ulkoa muistaisikaan... Eli väreiksi valitsin vihreän, ruskean ja valkoisen. Puikoiksi minun piti valita 4 mm, mutta jostain syystä 4 puikkokotelossa asuikin 3½ mm puikot ja eron huomasin vasta kun olin neulonut oikeilla 4 mm puikoilla hihaa ehkä 10 senttiä. Päätin pienen harmituksen jälkeen korjata asian helpomman kautta ja purkaa vain hihat ja ne myös 3½ puikoilla. Tässä vaiheessa ymmärsin, miksi vartalo-osasta oli tullut kapeampi kuin mallitilkun (!) mukaan piti tulla, joten tein hätäisen päätöksen ja siirsin hihojen paikkaa keskemmälle ja päätin neuloa vetoketjun sijaan nappilistan. Nappilista toi takkiin eteen pari ylimääräistä senttiä, joten se korjasi tilanteen.






Ohje: ihan oma
Lanka: 7 Veljestä
Puikot: 3½ mm

Alussa kirjasin ohjetta tarkasti ylös, jotta osaisin neuloa sen uudelleen, mutta lopussa tuli niin kiire, että muistiinpanot jäivät. Hihoista ylöspäin ei ole melkein mitään muistissa. Kavensin vain silmämääräisesti, tein muutaman lyhennetyn kerroksen etuosaan keskelle, jotta nappilista ei tulisi liian ylös kaulaa vasten. Sitten resori ja päättelin silmukat. Ompelin kauhealla kiireellä leikattavan kohdan molemmin puolin pariin kertaan. Katselin sitä hetken ja leikkasin. Tätä ei ehtinyt edes pahemmin kauhistella, sillä juhliin oli enää muutama tunti. Neuloin nappilistat, ompelin napit ja siistin leikatut reunat nurjalla puolella ja toivon parasta, että tikkaus pitää. Höyrytin takkia silitysraudalla ja valmista tuli! Ja aikaa jäi vielä runsaasti, 34 minuuttia ennen juhlia mies astui kameran taakse ja nappasi muutaman kuvan...


Tästä tuli juuri sopiva ja värit ovat just eikä melkein. Ja ihaninta oli lapsen äidin reaktio, jo kahdesti on kertonut, että hän ihan liikuttui, kun joku näkee noin paljon vaivaa. :D

19. elokuuta 2010

Lankaa, sukkia ja tilaustöistä

 Aloitetaan valmiista töistä, niitäkin on. Naapuri tilasi ystävän lapselle kaulurin ja pipon. Tilaustyöt on ihan kivoja muuten mutta mulla ainakin epävarmuus kolkuttelee hetikohtapian niskassa. Peruspipo, joita on tehnyt kymmeniä, on yhtäkkiä kauhean pohdinnan alla. Paljonko silmukoita, tästä tulee pieni/suuri, tohon tuli ruma löysä silmukka, milloin kavennan, onkohan kohteella iso vai pieni pää jne. Sitten kun työ on valmis niin lopulta luovutan sen tilaajalle tyyliin "tässä tää nyt ois, ihan hirvee siitä tuli ja kehtaako tuota edes antaa..." Sitten sitä nolona kaivautuu kiven alle ja miettii miksi tulikaan luvattua neuloa jollekin toiselle. 

Niin että tässä nämä onnettomat taas olisi. Pipo ja kauluri yksivuotiaalle. Pipo on ehkä luultavasti iso. Meidän neidillä on pieni pää ja siihen sitä mittailin. Lahjansaaja on poika, jolla on hieman ikäänsä isompi pää. Niin että laske sitten sen mukaan silmukoita ja arvioi kokoa. Silmukoita loin 88 ja neuloin taas noin 15 senttiä ja seuraavat 10 krs kavensin. 80 silmukalla olisi ehkä saanut paremman tai liian pienen. Naapuri lohdutti, että alle voi laittaa kypärämyssyn, jos se on iso. Ja sopii se sitten lopputalvesta, lapsilla on onneksi tapana kasvaa. Kauluri on se perus, Vatasen malli, tosin ohuemmalla langalla ja 80 silmukalla. Näitä saa taas koko syksyn tikutella.


Ohje: oma, 88 s
Lanka: Sublime Yarns Extra Fine Merino Wool DK, harmaa 30 g
Sublime Yarns Baby Cashmere Merino Silk DK sininen 9 g
Puikot: 4 mm 40 cm pyöröt



Ohje: Kaulurin ohje sovellettuna ohuemmalle langalle kirjasta Hyvän olon neuleet
Lanka: Sublime Yarns Extra Fine Merino Wool DK, harmaa 49 g
Puikot: 4 mm

Ja joku tarkkaavainen saattoi huomata pienet sormet kuvien taustalla. Niin, lasten kuvaaminen on niin haasteellista ja tällä kertaa ei ollut edes millä lahjoa, joten kuvausassistenttina toimi vaasi, ikealainen. Neiti seurasi tarkkana sivusta miten korvaava malli selviytyy urakasta. Ja näyttää tuo vaasi tulleen suoraan kaapista töihin, nuo vesitahrat olisi ehkä voinut kiillottaa pois. Mutta tuosta langasta voisi sanasen sanoa. I h a n a a neulottavaa! Kertakaikkiaan! Jos kyseessä ei olisi ihan noin tyyris lanka, niin tuosta voisi neuloa vaikka mitä!
Ja asialistalla seuraavana: taas on tullut ostettua lankaa. Tarkalleen ottaen elokuun aikana varasto kasvoi 3,5 kiloa... Että sellainen lakko. Mutta yritän taas nollata linjan ja jatkaa loppuvuoden kiltisti. Josko joululahjat kuluttaisivat näitä varastoja hieman ja sukkasato. Kesäyön hullutus söi varastoja lähes kolmen kilon verran, mutta kuten lähes kaikki dietit ja lakot päättyvät, niin nämäkin tulivat korkojen kera takaisin. En edes tiedä enää paljonko tuota lankaa on. Mutta sen tiedän että paljon. Sängyn viereen lattialle on pysyvästi muuttanut muutama kassillinen lankoja. Mies tiedusteli niiden oikeaa paikkaa, mutta niillä ei ole sellaista, sillä kaikki langansäilytys paikat ovat niin täynnä, että avatessa lentävät päin näköä. Raukat odottavat, että joku neuloisi niitäkin, mutta tämä se vaan ostaa lisää neulottavia, jotka tietenkin kiilaavaat heti jonon kärkeen.


Mutta apu on lähellä, joulu on tulossa ja meidän jo runsaan ja samalla myös kasvavan suvun ja ystäväpiirin syntymäpäivärulianssi jatkuu vaan, ympäri vuoden. Koko ajan on jollakin syntymäpäivät, seitsemät marraskuun alkuun mennessä. Omatkin on tulossa... Mutta Sukkasato, päätin osallistua, sillä niin monet ihanat sukat odottavat jonossa neulojaansa ja sukkalankaa löytyy tuosta runsaasta varastosta myös jonkin verran. Tosin en ota stressiä tästä tempauksesta, koska jokaisella on ihan omat tavoitteensa sadon aikana. Sanotaan nyt vaikka että yritän kolmet erimalliset sukat saada aikaiseksi ja josko yhdet niistä aloittaisin kärjestä.

13. heinäkuuta 2010

Lankarikkuri

Niin se vaan on että lakkoa on rikottu. Tosin rikkomus on sovittu, hyvitetty ja anteeksi annettu. Lahjoin kesäkuun porkkanana yhtä Ravelryn Lankalaatikon ruodussa pysyjää ohjeella. Ja taas saa porskuuttaa eteenpäin, ei kylläkään kuin mummo lumessa, mutta lämpimässä hiostavassa kesätuulessa.


Siinä se on ja sillä on yhdeksän samanlaista kaveria. Yhden kyhäelmän langat menivät uusiksi ja puoli kiloa Floricaa löytyi korvaavaksi langaksi. Mutta on se saanut muitakin kavereita...


Lankabaarin alelaatikosta 3 kerää Rowan Purelife Revivea.


3 kerää petroolin väristä alpakkaa! Tuo väri on niin täydellinen! 
Onneksi löytyi jo ihana syystakki tästä tulevan huivin kaveriksi...


Ihana, ihana keltainen! Admiralin sukkalanka. 
Tästä tulee sukat minulle, kunhan kyhäily on ohi.


Lahjana ystävältä, kiitoksena vauvaneuleista. 6 kerää Piikkopirran alelaatikosta. Sisäinen sulovilen nosti taas päätään...

Näiden muiden lankojen osalta lakkoa ei ole rikottu, sillä ne on saatu joko lahjana tai ostettu lahjakortilla, mikä oli sallittua. Mutta lakko jatkuu taas pienen töyssyn jälkeen. Tai no eipä tuo nyt niin kovin pieni tainnut olla, sillä meille on kotiutunut noin 1,5 kiloa lankaa kesäkuun aikana...

Mutta neuleet, ne eivät juuri nyt edisty. Oikeat työt ovat kutsuneet pois kesälaitumilta ja kyhäelmät eivät innosta kuten ennen. Villaiset mytyt makaavat rauhassa, kun sisällä ja ulkona on yhtä hiostavaa ja lanka ei vaan kulje sormien välissä. Kaikki muut työt ja uusien aloittaminen kiinnostaisi juuri nyt niin paljon enemmän...

20. toukokuuta 2010

Aarteita

Omat äitienpäivälahjukset jäivät esittelemättä, kun huivit valtasivat blogin. Nämä on vielä lähes kaksi viikkoa myöhemmin ihan pakko esitellä, sillä osa liittyy blogiin ja osa tuleviin käsityötaitajiin.

Sain lahjaksi vyyhdinpuut, tosin jo hieman ennen äitienpäivää. Halusin kyllä sen kerijälaitteen, mutta vyyhdinpuut oli miehelle myyty, joten iloitsen siitä. Vyyhtejä minulla ei ole mitenkään yletöntä määrää, mutta tarve näille on, jos aikoo joskus keriä kerälle noita merinosilkkejä. Ja lisäksi sain uudet kesämuumiastiat ja lahjakortin lankakauppaan. Kun akuuttitarve nostaa päätään, voin ostaa lankaa lakosta huolimatta, sillä lahjakortit tässä lakossa sallitaan käyttää. :D


Sitten siihen jälkikasvuun. Ikäähän meidän taaperolla on vasta kuukauden vajaa kaksi vuotta. Sain lahjaksi ihanan tyynyliinan, jonka kauniin kuvion neiti on aivan itse painanut. Odotin tälläisiä ehkä joskus ala-asteen loppuvuosilta, mutta en todentotta vielä alle kaksi vuotiaalta! Onhan heillä ollut hoitaja auttamassa mutta silti äidin mielestä aivan upea! Ja nuo varret neuvottiin tekemään suoraan, meidän tyttö oli halunnut olla taiteellinen ja teki jokaiseen aina kurvin. Kauniimpia ne näin on, jos äidiltä kysytään :D

Sain jokin aika sitten Iso-Mummulta ison laatikollisen vanhoja käsityölehtiä. Joukossa on niin suomen- kuin ruotsinkielisiä lehtiä sekä uusia ja todella vanhoja kappaleita. Hyvin on mummu lehtensä säästänyt. Mies ei lämmennyt vuoden 1953 Neulonta- ja virkkauslehden vinkille kimonohihaisesta miesten villapaidasta. Eikä miesten villaisille uimahousuille. Niin se muoti muuttuu, kuinkanhan suosittuja ovat villaiset uima-asut aikanaan olleet?


Löytyi näistä toki myös monta toteutettavaakin mallia. Lähinnä lasten ja vauvojen neuleina. Mutta en minä ehkä tyttärellekään tekisi sitä villaista uimapukua. Mutta aikamoisia aarteita nämä lehdet silti ovat, kyllä näistä löytää helposti inspiraatiota uusiin neuleisiin. 

12. toukokuuta 2010

Huvinsa kullakin...

Sarjassamme Huivihupia: Miehen äidille ja mummolle pääsi molemmille pakettiin Haruni.


Oman äitini shetlantilaisen innoittamana, myös kimalluksesta pitävä anoppi sai lahjaksi kultaa. Äidin lankaa ei löytynyt varastoista enempää, joten tämä on virallisesti tilaustyö, johon mies osti langat. Katia Brisaa tähän meni piirun vaille neljä kerää, joten yksi kerä tuli tekopalkaksi. Lankalakkolainen kiittää ja kumartaa.



Brisa on puuvillasta ja viskoosista tehty lanka, jonka pingotusominaisuuksista minulla ei ole harmainta aavistusta. Toivottavasti kestää. Pingottui ainakin ihan kivasti. Tästä piti tulla isompi, mutta koska lanka ei olisi riittänyt, pysyin ohjeen mukaisessa koossa. Onneksi, sillä tämä oli kyllä ihan tarpeeksi kookas jo näinkin.



Ohje:   Haruni by Emily Ross, ohje Ravelrystä
Lanka: Katia Brisa kulta 193 g ja Drops Alpaca punainen 132 g
Puikot: 4,5 mm pitsi-addit


Lilja-Mummu sai lahjaksi samaisen huivin punaisesta alpakasta. Dropsin alpakkaa on kiva neuloa, se on pehmeää, se ei hierrä sormella ja lankaa on kerässä mielestäni paljon. Ainut miinus on pienet karvat, joita kertyy vaatteisiin, kun työtä pitää sylissä. Tästä harunista tuli ihanan herkkä ja ohut, mutta lämmin.



Tekisi mieli sanoa, että näiden jälkeen jotain aivan muuta, mutta tämän kevään huivisaaga vaan jatkuu ja jatkuu. Tosin ehkä seuraavassa postauksessa ei ole vielä huivia, mutta taas sen jälkeen palataan huivin pariin, tosin silloin aivan uudella mallilla!

22. huhtikuuta 2010

Hiljaista kuin huopatossutehtaalla...

Kevääseen on mahtunut tahaton blogihiljaisuus, neulottu on mutta ei vain ole ehtinyt kuvaamaan. Tosin osaa ei vielä kuvatakaan. Ja ei täällä ihan hirveästi ole neulottukaan. Välillä on ollut jopa parin päivän taukoja, jolloin puikkoja ei ole vilkaissutkaan. Tai no on vilkaistu mutta samalla huokaistu ja käännetty katse toisaalle. Pelkäsin jo, että nyt iskee tännekin neulomistauko, mutta seuraavana päivänä jo sormet halusivatkin jatkaa.


Blogitauolle saattaa olla syynsä. Tämä on vähän innostunut noista huiveista. Enkä ole edes ihan varma tykkäänkö niistä... missä niitä sitten käytän? Täällä kun ei juhlita kauhean fiinisti kauhean usein. Tosin voihan tuon kaulalle kiertää ihan töihin lähtiessäkin, mutta raaskiiko sitä? Siksi näitä onkin tullut tehtyä vain muille. Tämä esiteltävä on kuitenkin ihan oma. Muille onkin sitten puikoissa runsaissa määrin toukokuuta varten... Niistä myöhemmin toukokuussa.


Ohje: Shetland Triangle Lace Shawl
Lanka: Drops Alpaca väri 4010 helmenharmaa, 140 g
Puikot: 4,5 mm
Koko: 160 x 70 cm


Shetland on ihana! Tykkään tuosta kuviosta ihan mielettömästi. Se on niin kaunis ja vielä helppo neulottavakin. Kaavion oppi kyllä nopeasti ulkoa. Tämän kanssa ryhdyin ahneeksi ja ajattelin, että teen vielä 15. kuvion. Huivilla oli vaan kokoa jo niin paljon, että vaikka lankaa näytti olevan reilusti, ei se sitten kuitenkaan riittänyt. Jouduin purkamaan reunakuvion 13. riviltä ja harmitti.



Pingottaessa harmitti vielä enemmän, sillä huivilla oli purkamisesta huolimatta kokoa niin etten meinannut saada sitä mahtumaan mihinkään pingottumaan. Tai sanotaan mihinkään turvalliseen paikkaan pingottumaan... En tiedä kuinka kauan muut pingottaa huivejaan, mutta mulla se aina vähän venahtaa, koska töiden jälkeen ei aina vaan ehdi. Tämäkin sai kuivua kuusi päivää kaikessa rauhassa saunan lauteiden alla. No onpahan ainakin kuiva.


Lakkokin pitää, enää ei ole edes vaikeata mennä lankahyllyjen ohi kaupassa. Lankakaupassa olen käynyt kerran ostamassa äidille lankaa, joten sitä ei lasketa. Oli kyllä mieli haikeana lähteä tyhjin käsin kotiin, en ehkä ihan heti eksy toiste. Mutta posti toi jo helmikuussa tilatun langan edellisellä viikolla ja sitä olen sitten ihastellut ja paijaillut. Huvinsa ne on lakkolaisellakin.


Ja esitellään se arvontavoittokin vielä, vaikka lahjottu on jo aika päiviä sitten. Kuva on iltahämärässä otettu, paremman löytää Heidin kutomosta.