Joskus se neulominen ahdistaa eikä etene. Sohvalla puikkojen kanssa tuskaillessa vieressä lepäsi Kotiliesi käsityö-lehti eli entinen Moda. Sieltä huomasin kivoilta näyttävät nyppysukat ja kun korissa vielä pyöri lähes täysi kerä Roam-sukkalankaa, työnsin toiset puikot sivuun ja nämä sukat pääsivät puikoille. Nämä sukat eivät nimellään rehvastele, mutta kovin innovatiivisia nimiä ei neulemalleille tunnu lehtitaloissa löytyvän. Kutsun näitä nyppysukiksi, kun en muutakaan keksi.
Jo heti alussa mallikuvio tuntui hieman työläältä, mutta vastaavaa kuvioiden ja ohjeiden ymmärtämisvaikeutta on ollut ilmassa täällä jo jonkin aikaa. Väittäisin että kyseessä on liian verkkainen neulomistahti. Mutta sukkiin. Ensimmäinen sukka valmistui alun huokauksista huolimatta. Ja se toinen tekeytyi lähes itsestään. Noita nyppyjä olisi pitänyt ohjeen mukaan neuloa myös jalkapöydälle, mutta en nähnyt siinä mitään järkeä niin en neulonut. Kivat tuli siitäkin huolimatta ja ennen kaikkea harmaat! Harmaita sukkia olen kaivannut ties miten pitkään, mutta enpä ole saanut tehdyksi. Ja tuo Roam on kyllä kiva lanka, pehmeä mutta kestävä. Niin ja kivan harmaa.
Ohje: 45 Naisen harmaat sukat by Marita Metsäkylä
Kotiliesi neuleet 1/2014
Lanka: Wendy Roam, harmaa
Puikot: 2½ mm
Ravelryssa: Harmaata