19. marraskuuta 2009

vapaalla

Olen viettänyt yllättäen vapaapäivää kotona ja Stiina on pitkästä aikaa hoidossa. Raukka kärsi possurokotuksen jälkeen kauheasta flunssasta, harmittaa jo koko rokotuksen ottaminen. Minun piti mennä tänään töihin, mutta johtuen uudesta työkoneesta, jonka asennus ei aivan vielä ole täydellinen, olen odottanut viestiä kotikoneella, että töihin voi mennä. Työpäivä meni kuitenkin odotellessa ja nyt joudun illalla kuitenkin menemään töihin tarkistamaan josko kuitenkin saisin yhden tärkeän jutun tehtyä. Ärsyttävä tilanne ja tässä odotuksessa tekisi mieli puhkua talo jos toinenkin kumoon. Mutta sähköpostin päivittämisen lomassa olen tutustunut Ravelryyn ja ihmetellyt suurta maailmaa. Ihmepaikka.

Minä olen tikutellut sukkia. Joululahjaksi. Kaksostytöille, joilla on aina samanlaiset vaatteet ja tavarat. No nyt tulee sitten samanlaiset sukatkin. Houkutti hieman ajatus erilaisista sukista, mutta tehdään nyt näin, helppohan se on liukuhihnalta tehdä samaa sukkaa neljä kertaa.



Ohje: Mallineule apinoitu heinäkuun Suuren Käsityölehden naisten sukista, jotka olen tehnyt aiemmin. Nämä lapselle suunnatut sukat, tavoitteena koko 30, on tehty 54 silmukalla.
Lanka: Regian Hand-dye Effect, väri Amethyst, 52g per sukkapari
Puikot: 2,5 mm

Lanka huuteli heti hyllystä, kun sen näin ja näihin se nyt päätyi. Ekaan pariin meni lankaa 52 g, onneksi se harmillinen toinen kerä on valmiiksi ostettuna. Tein hieman pidemmät varret sukkiin, lasten talvikengissä kun on aika pitkät varret, eipä lopu sukka kesken. Väri oli ihan ok, hieman pettynyt olin muutamassa kohtaa, missä väri vaihtui liian jyrkästi ja tämä näkyy suorana raitana sukassa. Sukkien todellinen väri näkyy paremmin alemmissa kuvissa, yläkuvassa väri on hieman sinertävä.





Kuvissa mallineule näkyy kovin huonosti, enkä ole ehtinyt näitä pingottaa. Sukat näyttävät ihan ruttuisilta ja kapeilta mutta ihan kivat ne oikeasti on. Ja ikävä kyllä omaan jalkaan niitä ei malliksikaan voi änkeä, sillä 9 koon ero on jo hieman liikaa. Mallina toimi oma käsi, ei ihan toimivin yhdistelmä, kun toisella kädellä pitäisi ottaa kuvia.


Tässä aiemmin mainitsemani oma Lina.



Ohje: Lina
Lanka: Sublime extra fine merino wool dk, 70 g
Puikot: 4 mm

Lanka oli kiva, lopputulos ei niinkään. Pipo nousee päältä ihan hölmösti ja koska en jaksa sitä koko ajan kiskoa alas niin käyttämättömiin tämä menee. Mun mielestä mulla on ihan ok kokoinen pää ellei jopa pieni, mutta tämä vaan ei toimi siltikään. Ehkä pitäisi tehdä isommalla silmukkamäärällä, mutta sitten tuo kuvio ei aukeasi niin kauniisti.

10. marraskuuta 2009

Vaihteeksi valmista

Ensin esitellään pikkutekoset, jotta kamalin kuva ei heti pläjähdä silmille.

Kauluri Stiinalle. Ilonpyrähdyksiä ei tämäkään äidin tekele aiheuttanut, mutta kyllä tätä kaivattiin kun se pari päivää oli pesun vuoksi poissa käytöstä. Eli valmistunut jo aiemmin, ajan puutteen takia jäänyt esittelemättä.



Ohje: Kauluri, hieman sovellettu pienempi versio, kirjasta Hyvän olon neuleet
Lanka: Sirdar Snuggly Baby Bamboo, väri 142 Cherry Lips, 30 g
Puikot: 4 mm

Neulos muuten huopui hieman pesussa, vaikka langassa on vain 20% villaa ja loput bambua. Vyöte kyllä sallii pesun 40 asteessa. Tosin ei haitannut yhtään, neuloksesta tuli vain tiiviimpi ja pehmoisempi.

Sukat vauvalle. Nyt vain odotetaan onko ystävien tulokas tyttö vai poika ja laitan sitten pikku koristeet sen mukaan.



Ohje: Vauvan sukat marttojen ohjeella
Lanka: Novita wool luonnonvalkoinen vajaa kerä
Puikot: 3½ mm

Sitten se hirvityskuva, saa ohittaa nopeasti. Näistä olisi voinut ottaa toki tasokuvatkin mutta nämä tuli otettua ja lahja lähti matkaan, joten näillä mennään... Veljen vaimokkeen syntymäpäivälahja. Hyvää syntymäpäivää Peppi!



Ohje: Lina samalla mallilla tehty pipo ja sovellettu mallia kauluriin.
Lanka: Evita 190g
Puikot: 4 mm

Lankaa oli aivan kamala neuloa. Langassa on yhdessä paksu beige lanka sekä kullanhotoinen ohut lanka, joka oli koko ajan solmussa ja tippui silmukasta tai puikko meni sen läpi. Aloitin piposta ja loput langasta käytin kauluriin. Pipoon meni 70 g ja kauluriin sitten loput. Pieni nytty jäi, mutta ei olisi riittänyt uuteen mallikertaan. Kyseessä on puuvilla/polyakryyli/viskoosi-lanka, josta tuli lopulta kaunis lopputulos paitsi kuvassa mallin päällä, hyi mikä kuva yrittäkää kestää...=) Kuvassa kauluri on ihan rutussa, en sitä mitenkään asetellut ja mies vai rapsi muutaman kuvan. Ensi kerralla täytyy ajatella pidemmällä tähtäimellä, ei täälläkään ihan mitä vain voi esitellä.

Lisäksi nyt esitellään minun ihan itse neulomani ensimmäinen huivi! Olen ihastellut ja huokaillut huiveja siellä ja täällä mutta nyt sitä voi tehdä myös kotona, ainakin jonkin aikaa, sillä tämä menee joulupukin konttiin.



Ohje: Lehmus Ullasta
Lanka: Novita rose mohair sininen, 150g
Puikot: 5 ½ mm

Lankaa olisi voinut olla enemmänkin, yhden kerän verran. Väri vaan on poistunut myynnistä, joten tuo kolme kerää sai riittää. Malli oli helppo neuloa, kunhan vaan sain tarpeeksi aikaa opetella mallikerran. Välissä en edes yhtä kerrosta saanut neulottua kun jo neiti roikkui langassa tai jalassa. Siitä suuremmalla syyllä mallina toimii Stiina. Huivia ei ole vielä pingoitettu, etsin sopivaa alustaa, ehdotuksia? Tämä lehmus menee joululahjaksi miehen Mummille. Huivi valmistui lopulta nopeasti, pelkäsin että takoisin tätä tuskaisena vielä pari päivää ennen joulua.

Sitten on taas ostettu lankaa, sinänsä ok, sillä Tampereen reissu peruuntui, täytyy tyytyä odottamaan maaliskuuta ja Turun messuja.

Tofutsies lankaa, josta tulisi sukat itselle, kun ehdin eli joulun jälkeen. Edelliset lähtevät pukinkonttiin.



Katian merinosta piti tulla pipo miehelle, mutta onhan tuo minunkin mielestä liian kiiltävää, joten menee mietintä myssyyn. Sublime Extra Fine Merino Wool DK tuli Lina vihdoin myös minulle, mutta se on liian piukka minun päähäni ja nousee koko ajan ylhäältä kuten sulovilenillä... Eli en ihan kauheasti käytä sitä, sekin pitäisi kai täällä esitellä.



Tästä tulee kauluri naapurin tytölle kunhan edes yhdet nelosen puikot vapautuvat.



Sukkalankaa. Regiasta on tulossa sukat konttiin ystäväperheen kaksosille ja vaikka tytöillä onkin pienet jalat niin ostin varmuudeksi Käsityö-Elisasta toisen kerän, kun siellä kerran olin. Eipä tarvitse sitten viime hetkellä juosta ostamassa lisäkeriä.



Novitalta Woolia ja Tempoa, sukat Stiinalle ja pipo ja lapaset itselle uusimmasta novita lehdestä.




Lankabaarista Dropsin Silke Alpacaa kolme kerää alelaarista.



Regian sukkalankaa tulevaisuuden sukkatarpeisiin, myös alessa.



Dropsin alpacaa ah-niin-ihanaa neuletakkia varten joulukuuta odotellessa.



Ja loppuselityksenä niin mulla oli kyllä lahjakortti molempiin lankakauppoihin, että nih!