3. joulukuuta 2014

Jämäsukkalankakalenteri

Viime vuonna jäi jämäsukkalankakalenteri väliin, joten tänä vuonna ehdottomasti mukaan! Harrastukset haittaa taas yöunia, sillä iltahämärällähän näitä sukkia ehdin vasta aloittaa ja kuvakin on sitten hämärässä puhelimella napattu.
 
Mutta näistä tulee mun ihan ensimmäiset kärjistä neulotut sukat ja eipä se alku nyt mitään vaikeata ollutkaan! Ennakkoluulot lensi romukoppaan saman tein. Päätin myös repäistä ja tehdä eri väriset kärjet. Puikkoja sain metsästää oikein urakalla, sillä joulu lähestyy uhkaavasti ja monta työtä on harmillisesti kesken.
 
 
 Toisena päivänä sain ikäväkseni todeta, että B-sukan ensimmäiseksi raidaksi piti valita punainen, sillä lankavarastoni näyttää hienoisesti kasvaneen. Tänään saan neuloa tuohon lisäraidan valkoisella. Googlen kuvahaun perusteella olisi pitänyt ehkä valita väriksi musta, mutta koska multa ei ohutta mustaa sukkalankaa löydy, niin valitsin väriksi kuvan taustan sohvasta valkoisen värin.
 
Ihanaa kun on oma kalenteri, mitä seurata ja samalla saa sitten sukatkin!
Kiitokset jo nyt Neulisti ja Vyyhti!

6 kommenttia:

  1. Olepa hyvä vaan. Ihanaa päästä seuraamaan kaikkien sukkien etenemistä. :)

    VastaaPoista
  2. Kovasti etsin "sukkasiskoja" - toki alussahan vielä ollaan, mutta onneksi edes jonkun löysin, joka on kuvien kanssa postaillu kalenterisukkiaan :) Hyvin näyttää alkaneen sielläkin :)

    VastaaPoista
  3. Tämä on kyllä ihan huippujuttu! Olen tästä ehkä enemmän innoissani kuin lapsena suklaakalenterista :). Neulominen sinällään on kivaa, mutta yhtä kivaa on seurata muiden tuotoksia :). Instagrammissa voi muuten myös seurata neuleiden edistymistä, ainakin hashtageilla #jämälankavillasukkajoulukalenteri ja #jlvsjk .

    VastaaPoista
  4. Minultakin meni viime vuosi ohi, mutta nyt osallistun ja nautin!

    VastaaPoista
  5. Näistäkin sukista on selvästi tulossa niin hauskat. :)

    VastaaPoista
  6. Kivalta näyttää =) Mä en viime vuonna ehtinyt ja tänä vuonna meillä on oma kalenteri joten taaskin nämä jäi!

    VastaaPoista

kiva kun kommentoit :)