5. helmikuuta 2015

Lumitähtiä ikkunalla

Kun nyt on tullut kehuttua sitä Sukupolvien silmukat kirjaa, niin laitan nyt todistusaineistoa tännekin, että on tullut muutakin testattua. Äidillä oli synttärit heti tammikuun alussa ja päätin yllättää hänet lapasilla, joita hän kovasti kyseisestä kirjasta ihaili.
 
Mulla ei kauheasti tosiaan kokemusta kirjoneuleista ole, joten taisin valita tähän malliin liian paksut langat. 60 silmukkaa vaikutti jo alussa aika paljolta, mutta jotenkin luulin kirjoneuleen ja ohuiden puikkojen tekeävän tiivistävän neulosta? Mutta ei sitten kuitenkaan niin tiivistä kuin olisi tarvittu. 
 
Ohjeessa neuvottiin valitsemaan sport-vahvuiset langat, mutta kannattaisi sitä neuletiheyttäkin sitten joskus vilkaista. Kuten kuvista ehkä jotenkin hahmottaa, valmistui puikoilta ennemminkin lapanen jättiläiselle. Tai sitten meidän suvussa on vain tosi pienet kädet? Malli on kaunis, joten nyt kun harmitus on hieman laantunut ja tästä pystyi jo kuvankin ottamaan, niin ehkä innostun neulomaan nämä uudelleen. Ohuemmilla langoilla kylläkin.

 
Ohje: Lumitähtiä ikkunalla by Pia Ketola
Kirjasta Sukupolvien silmukat
Langat: Nalle valkoinen, Sisu harmaa, Silja liila ja Veto turkoosi
Puikot: 2 mm

 
Pahoittelut taas rumista kuvista. Miten sitä ihminen ehtisi kotiin saakka ja saisi kamerankin käsiinsä vielä valoisaan aikaan?

10 kommenttia:

  1. Ne on kauniit lapaset ja sun kirjoneule näyttää tosi tasaiselta! Harmin paikka jos koko ei natsaa. Mutta mahtuupahan toiset vanttuut alle pakkasilla lämmittämään. :)
    Tosi ihana kirja tuo sukupolvien silmukat. Mää sain sen just mieheltä synttärilahjaksi. Odotan että pääsen kirjovirkkausta testaileen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olisi hyvä idea mutta taidan mielummin tehdä uudet ohuemmista langoista, sitten joskus. On tämä kyllä ihana kirja :)

      Poista
  2. Nätti lapanen, siisti neulepinta. Mulle käy kirjolapasten kanssa myös noin, tulee ihan valtavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Mä en kauheasti muutenkaan pidä lapasten neulomisesta ja sitten käy näin. Tosin ei yllätä, kun en tuota tiheyttä kyllä mitenkään vilkuillut :)

      Poista
  3. Oijoi! Lapanen on kuitenkin tosi nätti vaikka onkin jättiläisen kokoa. Uudet puikoille vain! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin mä kanssa ajattelin, mutta aikansa se taas ottaa että ehtivät puikoille :D

      Poista
  4. Tulisiko näistä pyhälapaset vaikka miehelle? Miekin oon ihastunut Sukupolvien silmukat -kirjaan jonka sain jouluksi, oon vähän harjotellut sitä kintaiden virkkaamista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kyllä usko että mun mies käyttäisi ja ovat kovin ohuetkin hänen makuunsa. Tuo kirja on kyllä tosi kiva :)

      Poista
  5. Harmillista, että lapasesta tuli näin iso. Ohjeen lapaset on tosiaan aika tiivistä neulosta ja muistaakseni Floricalla neulottu. Koe lapanen neulottiin ohuilla sukkalangoilla.

    Entäs, jos tekisit lapaseen sisuksen ja käyttäisit sitä patalappuna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia, tuo patalappu voisi toimiakin, kiitos vinkistä! Tosiaan tiheys jäi huomaamatta ja tuli tälläinen valtava. Mutta uudestaan puikoille vaan :D

      Poista

kiva kun kommentoit :)