19. maaliskuuta 2015

Nyppyjä neuloen

Joskus se neulominen ahdistaa eikä etene. Sohvalla puikkojen kanssa tuskaillessa vieressä lepäsi Kotiliesi käsityö-lehti eli entinen Moda. Sieltä huomasin kivoilta näyttävät nyppysukat ja kun korissa vielä pyöri lähes täysi kerä Roam-sukkalankaa, työnsin toiset puikot sivuun ja nämä sukat pääsivät puikoille. Nämä sukat eivät nimellään rehvastele, mutta kovin innovatiivisia nimiä ei neulemalleille tunnu lehtitaloissa löytyvän. Kutsun näitä nyppysukiksi, kun en muutakaan keksi.

Jo heti alussa mallikuvio tuntui hieman työläältä, mutta vastaavaa kuvioiden ja ohjeiden ymmärtämisvaikeutta on ollut ilmassa täällä jo jonkin aikaa. Väittäisin että kyseessä on liian verkkainen neulomistahti. Mutta sukkiin. Ensimmäinen sukka valmistui alun huokauksista huolimatta. Ja se toinen tekeytyi lähes itsestään. Noita nyppyjä olisi pitänyt ohjeen mukaan neuloa myös jalkapöydälle, mutta en nähnyt siinä mitään järkeä niin en neulonut. Kivat tuli siitäkin huolimatta ja ennen kaikkea harmaat! Harmaita sukkia olen kaivannut ties miten pitkään, mutta enpä ole saanut tehdyksi. Ja tuo Roam on kyllä kiva lanka, pehmeä mutta kestävä. Niin ja kivan harmaa.
 
 
 Ohje: 45 Naisen harmaat sukat by Marita Metsäkylä
Kotiliesi neuleet 1/2014
Lanka: Wendy Roam, harmaa
Puikot: 2½ mm
Ravelryssa: Harmaata


 

23 kommenttia:

  1. Tyylikkäät sukat! Enpä ole ennen ajatellutkaan, että minäkin tarvitsen ehdottomasti harmaat sukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä tykkään harmaasta mutta niin ne harmaat sukat minultakin puuttui! Vaan ei enää :D

      Poista
  2. Tulisikohan sukista hierovat jos tekisi nyppyjä jalkapohjan puolelle? Ihanat on tosin ilmankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan sitä kokeilla, mutta epäilen :D Mutta on nämä ihanat näinkin :)

      Poista
  3. Ovatpa somat nyppysukat! Ja harmaata, sitä tosiaan aika ajoin kaipailee. Multakin taitaa ohuiden sukkien korista puuttua kokonaan harmaat sukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitten ei auta kuin neuloa sellaiset! Ainahan sitä sellaiset tarvitsee :D

      Poista
  4. Hauskoja nyppyjä! Tuollaiset pitää ehdottomasti tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Testaa ihmeessä, hauskaa vaihtelua tämä malli :)

      Poista
  5. Hauskan näköistä nyppyä. Liian usein neuletyö alkaa tökkiä täällä, todisteena siitä monia aloitettuja töitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulla tökkii aika usein nykyään ja sitten tikutan sivussa näitä sukkia varastoon :) Ja muut aloitetut jää odottamaan...

      Poista
  6. Mitämitä, onko Moda fuusioitunut Kotilieteen? Mie oon ihan ulkona tästä kotimaan neuleskenestä näköjään :D

    Hauskat kuviot kyllä sukissa, ja harmaan sävy on just oikea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo näin on tapahtunut! Mä oon ihan ulkona kaikesta neulejutuista nykyään mutta tämän nyt tiesin, koska lehti tuli kotiin :D

      Mutta kiitos, harmaa on aina hyvä!

      Poista
  7. Juuri sopiva määrä nyppyjä. :) Kivat harmajat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just sopiva, jalkapöydällä olisi ollut ehkä jo liikaa :) Kiitos!

      Poista
  8. Kauniit! Mulle tulee noista nypyistä mieleen lampaat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No nyt kun sanot niin onhan nuo tuollaiset lammasmaiset :)

      Poista
  9. Tosi kauniit sukat. Alkoi heti kiinnostaa tuo lanka, minullakin on vaje harmaista villasukista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on lahjuksena Eiran langoilta saatu ja ainut paikka jossa olen tähän ikinä törmännyt on Stockan hullut päivät :) Mutta jos törmäät niin osta ihmeessä, kiva lanka! :)

      Poista
  10. Tosi kivoilta näyttää ja hienosti kuvattukin!

    VastaaPoista
  11. Miten tuo nyppy tehdään? Yritin etsiä ohjetta netistä, mutta eipä tuota löytynyt. Eikä taida tuota lehteäkään löytyä kaupasta enään :D

    VastaaPoista

kiva kun kommentoit :)