20. huhtikuuta 2016

Palmikkoneulomuksia

Pääsiäiseksi piti keksiä jotain neulottavaa ja niinpä puikoille pääsi Sannan ihanat Korret! Kevään saapuessa on kädenlämmittimille tarvetta. Lankana näissä nokkossukkalanka, jonka ihanan kaunista pintaa täytyy kehua. Aloitin nämä Korret hieman ennen pääsiäistä ja neuloskelin pääsiäisenä suklaata mutustellessa valmiiksi. Anoppi innostui näistä, joten lahjoin ne sitten samantein hänelle. Pahoittelut taas näistä kännykkäkuvista, mutta se on joko nämä tai jää kokonaan kuvaamatta :)


Ohje: Korsi by Sanna Römpötti
Eiran langat 1/2014
Lanka: ONION knit Nettle Sock Yarn, väri 1016
Puikot: 2½ mm sukkapuikot
Ravelryssa: Kevät korret


Sain myös alle kahden päivän neulomisajalla pikatilauksen sukista ja haasteesta innostuneena sitten lupauduin neulojaksi. Pikana tuli neulottua simppelit palmikkosukat, kylläkin yöunista karsien. Näitä ei kyllä tiukalla aikataululla ehtinyt pingottamaan, mutta näyttävät näin jalassa ainakin ihan siisteiltä ja sen nyt täytyi riittää.


Ohje: l. Kärki auki -sukat by Minna Metsänen
Novitan sukkalehti
Lanka: Novita Nalle 94 g
Koko: 40
Ravelryssa: Palmikkosukat




6 kommenttia:

  1. Oi, mikä yllätys! Kivat Korret, pitääpä neuloa itsellekin samanlaiset tuosta nokkoslangasta.
    Ja kivat on nuo palmikkosukatkin. :)

    VastaaPoista
  2. Nuo Korret ovat niin hienot <3
    Palmikkosukat ovat ihan parhaita, nämä ovat tosi kauniit.

    VastaaPoista
  3. Ihania molemmat, varsinkin nuo korret.
    Tuuppas käymään Aurinkokujalla ja osallistu arvontaan,
    Hyvää alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista

kiva kun kommentoit :)