29. tammikuuta 2013

Tunnustuksia

Sain Maikilta ja Mollielta tunnustuksen, kiitos molemmille!


Tunnustuksen saajan kuuluu
- kiittää antajaa ja linkittää bloggaaja, joka antoi tunnustuksen.
- valita 5 ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kertoa se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
- toivoa, että ihmiset joille on jättänyt tunnustuksen antavat sen eteenpäin.

Yritin nyt keksiä blogeja, joita itse ilolla  seuraan, mutta jotka eivät vielä ole tunnustusta saaneet. 
Lukijamäärää en nyt etsinyt tai kartoittanut. Käykääpä kurkkaamassa :D
Sadun langoilla
Käpälämäen Homsantuu
Odelman kudelmat
Spending My Time 
Neulovat nakit

Lisäksi sain aikoja sitten Iloa itse tehden-blogin Timantulta tunnustuksen, johon en ole ehtinyt vastata aiemmin, pahoittelen. 


Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

- jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle ja ilmoita siitä heille 

- kerro itsestäsi kahdeksan asiaa

Koska tämä on nyt kiertänyt monessa blogissa en jaa sitä eteenpäin.

1. Vaikka mulla on kaksi ompelukonetta ja lainasaumuri niin silti ompelin eilen verhon sivusauman käsin. Koska kenelläkään ei ole hajuakaan missä ne ompelukoneet ovat muuton jäljiltä.

2. Sama juttu koskee osaa puikoista. Niin kovin olin pitävinäni huolta noista elintärkeistä vempaimista, mutta osaa ei vain löydy mistään. 

3. Aloitin viikonloppuna vihdoin neulomaan itselleni villatakkia. Ja olisin tarvinnut 4½ sukkapuikkoja mutta niitäpä ei löydy, joten jouduin tikuttamaan 5 millisillä. Toivotaan sopivaa kokoa säädöistä huolimatta.

4. Helmikuusta on luvattu todella kylmää sanottiin jossain. Toivotaan että se villatakki on nopeatekoinen, sillä tarvetta takille on jos pakkaset taas paukkuu. Kaksi hihaa on jo valmiina ja onneksi niitä ei enempää tarvitakaan.

5. Neuleaika on enemmän kuin kortilla, taas vaihteeksi, sillä tällä hetkellä koko perhe sairastaa. Normi rytmi ja arki olisi todella kiva asia vaihteeksi.

6. Minut siirrettiin tälle vuosituhannelle joulukuun alussa, sillä sain lahjaksi uuden Lumian. Neulottujen joululahjojen onni oli, että vasta tammikuussa ehdin tutustumaan puhelimeen kunnolla. Ystäväni sudoku on nyt asennettu puhelimeen ja neuleaika se vain pienenee.

7. Teeveestä ei tule tällä hetkellä montaakaan kiinnostavaa ohjelmaa. Neuleaika riippuu niin kovin siitäkin. Iholla on ollut pettymys, mutta sen jälkeen tuleva Beverly Hillsin täydelliset naiset on koukuttanut katsomaan, että ihanko tosissaan nuo on. Harmi lähetysaikaa, sillä sitten sitä menee aivan liian myöhään nukkumaan... Turhanpäiväiset ohjelmat on ihan parasta neulomisaikaa.

8. Kaiken tämän jälkeen tuntuu, että blogi parka jää päivittämättä. Välillä on paljon hyviä ideoita, jotka jää kirjoittamatta, kun en vain saa sanoja järjestykseen, ehdi koneelle, jaksa käynnistää kannettavaa tjms. Useammin kun päivittäisi, niin tekstikin sujuisi paremmin, mutta senpä nyt kaikki jo tiesikin.

3 kommenttia:

  1. Kaunis kiitos! Mulla on vielä edellinenkin tunnustus jakamatta eteenpäin, ehkä sitä joku päivä ehtii.

    VastaaPoista
  2. Kovasti kiitoksia, olipa mukava yllätys! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tunnustuksesta, mukava yllätys!

    VastaaPoista

kiva kun kommentoit :)