12. heinäkuuta 2014

Kesälomalla

Lähipäivät venyivätkin sitten viikoksi, mutta kukas niitä laskee. Kelit ovat olleet suotuisat ensimmäisen lomaviikon ja menot ovat olleet sen mukaiset. Ollaan käyty Jukuparkissa ja Särkänniemessä. Toisesta tuli tuliaisiksi palanut selkä, toisesta sitten lankaa, joka on huomattavasti kivempi vaihtoehto.

Tampereen reissuihin kuuluu jo vakiona pikainen vierailu Kerään ja sinne sain seurueemme taas suostuteltua. Mukaan ei nyt tarttunut mitään sen ihmeellisempää ja maailman hienouksia, mutta Sannan hehkutettua Isagerin Merilin-lankaa oli sitä pakko napata mukaan muutama kerä. Jos vaikka raitahuivin laittaisi puikoille. Lang Yarnsin Donegalia olen myös halunnut kokeilla jo kauemmin, joten nappasin sitäkin pari kerää matkaan mukaan. 


Harmillisesti näitä haluttuja ihanuuksia ei tunnu puikoille asti ehtivän, sillä lähiaikoina olen neulonut vain muiden lankoja. Neulomisesta on ollut pieni tauko, mutta innostuin neulomisesta uudelleen, kun äitini toukokuussa pyysi kädenlämmittimiä. Ihan hetkessä näitä ei nyt neulottu, sillä puikot eivät vaan oikein kiinnostaneet. Mutta valmistuivat kuitenkin ennen juhannusta. Nyt jalkapalloa ja ensimmäiset joululahjaneulomukset puikoille ;)


Ohje: catching snowflakes by tiny owl knits
Lanka: Novita Wool, valkoinen 40 g
Puikot: 2½ ja 3 mm 
Ravelryssa: csII


4 kommenttia:

  1. Oi miten ihania lankoja olet ostanut! Tekisi itsekkin mieli kokeilla tuota Isagerin Merilin lankaa :)
    Kauniit kämmekkäät olet neulonut. Aurinkoista sunnuntaita sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! Ihania lankoja on kyllä mukava päästä kokeilemaan, mutta nämä eivät harmiksi ole vielä päässeet puikoille, kun alkoikin sukattaa :D

      Poista
  2. Onpa herkullisia ostoksia ja niin kovin kauniit kämmekkäät!

    VastaaPoista

kiva kun kommentoit :)